1930 - 1940 - luvut

APTEEKKARI NYMANIN LAINALLA HANKITUT PAINIMATOT TUHOUTUIVAT LAPIN SODASSA

Lapin Veikot perustettiin 16.12.1928. Seuran jäsenmäärä vuoden 1928 lopussa oli 23, vuoden 1929 lopussa 35 ja vuoden 1930 lopulla 48. Tuolta ajalta ei ole säilynyt kokousten pöytäkirjoja mutta toiminta oli kohtuullisen vilkasta ja kansanopistolla käytiin ahkerasti voimistelemassa. Voimisteluvälineistö tehtiin aluksi talkoilla, mutta jo toisena toimintavuonna uskallettiin ottaa lainaa välineiden hankkimiseksi. Lainan antoi apteekkari Nyman ja lainalla hankittiin voimistelukalustoa, muun muassa nojapuut, rekki, hevonen, ponnistuslauta, voimistelusauvat ja painimatot.

Vuoden 1931 alkupuoliskolla tuli seura rekisteröidyksi, jolloin alettiin käyttää Lapin Veikot – nimeä entisen käytössä olleen Sodankylän V & U-seuran asemasta. Vuonna 1931 valittiin seuran puheenjohtajaksi Aimo Raappana, joka oli edellisenä vuonna muuttanut paikkakunnalle. Raappana toimi yhtäjaksoisesti seuran puheenjohtajana aina vuoteen  1943 saakka ja hänen kautenaan aloitettiin aktiivinen hiihto- ja painiharrastus.
Puheenjohtajakautenaan hän sai paljon hyvää aikaan, joista voi erityisesti mainita urheilukentän saamisen Sodankylään.

Kansakoululaisten hiihtokilpailut 1930 - luvulta Maanviljelijä B Annabergin lahjoitti silloiselle Sodankylän suojeluskunnalle urheilukentäksi maa-alueen, jolla kenttä sijaitsee tälläkin hetkellä. Kentän tekotalkoihin osallistuneille Lapin Veikoille annettiin oikeus käyttää kenttää. Vuodet 1933 – 1939 olivat Lapin Veikkojen toiminnassa rauhallisia vuosia, tämä johtui lähinnä vilkkaasta Suojeluskunta-toiminnasta paikkakunnalla. Suojeluskunta järjesti aktiivisesti harjoituksia ja erilaisia kilpailuja ja koska paikkakunnan väestö oli rajallinen, Lapin Veikkojen urheilijat harjoittelivat ja kilpailivat Suojeluskunnan tapahtumissa.

SODAN VUODET 1939 – 1945 URHEILUTOIMINNASSA

Vuonna 1939 puhjennut Talvisota katkaisi seuran toiminnan joksikin aikaa mutta vuoden 1940 lopulla urheiluharrastus saatiin taas vireille. Vuosi 1941 toi tullessaan pahempaa ja seuran urheilutoimintaa ei sotavuosina pystytty ylläpitämään. Vuonna 1944 oli jo kuitenkin sen verran totuttu sotaan, että 10.4. järjestettiin hiihtokilpailut ja vuosikokous, jossa osanottajina oli lähinnä seuran nuorempi sukupolvi. Kesällä 1944 niin Sodankyläläisten kuin muidenkin lappilaisten matka johti evakkoon ja näissä olosuhteissa urheilutoiminnalle ei ollut sijaa. Evakosta paluun jälkeen varsinainen alku uudelle toiminnalle saatiin heinäkuussa 1945, jolloin seuran väliaikainen johtokunta piti kokouksen ja kutsui koolle
myös seuran vuosikokouksen. Vuosikokouksen pöytäkirjaan tuli toimintakertomus vuodelta 1944, toimintakertomuksessa kerrottiin muun muassa seuraavaa: 

”Vuosi 1944 urheiluseura Lapin Veikkojen toiminnassa olosuhteitten pakosta on jäänyt melko synkäksi. Suurin osa seuran jäsenistä oli sotilastehtävissä ja syyskuussa hajosivat loputkin seuran jäsenistä ympäri Suomea evakkotielle. Näin ei seuran toiminnalta, alkuvuotta lukuun ottamatta, voinut paljoakaan odottaa. Pohjois-Suomen sota oli erittäin
tuntuva seuralle. Sotatoimissa tuhoutui seuran erittäin arvokas ja monipuolinen kalusto, joista varsinkin voimisteluvälineet ja painimatot olivat korvaamattomia. Ainoastaan kuula ja kiekko olivat jääneet jäljelle. Lisäksi oli urheilukenttä saksalaisten joukkojen parkkeerauspaikkana jäänyt huonoon kuntoon”.

1940 – LUVUN LOPPU

Lapin Veikkojen vuosikertomus vuodelta 1947 kertoo vuoden olleen tiivistä urheilutoimintaa ja koko seuran siihen asteisen historian vilkkain vuosi. Seuran jäsenmäärä kohosi jo 373:een ja muun muassa seuran 20-henkinen voimistelujoukkue osallistui Suomen Suurkisoihin. Seura ei rahallisesti auttanut Suurkisoissa käyneitä, vaan oli kisatoimikunta keräsi itse varat matkaansa varten järjestämällä muun muassa iltamia. Sodankylän kunta avusti Suurkisoihin osallistunutta joukkuetta 20 000 markalla. 

Edelleen vuonna 1947 seura rakensi kahdesta parakista ensimmäisen toimitalonsa. Tämä ripeä suoritus erittäin vaikeissa olosuhteissa tapahtuneena on seuran järjestövoiman vahvistumisen selvä osoitus. Kun rakennushanke kohtasi vielä monenlaista vastatuulta ja kaikesta huolimatta se saatettiin onnellisena päätökseen, on saavutus sitäkin arvokkaampi. Tämän ”Vanhan-Veikkolan” tai toiselta nimeltään ”Parakki-Veikkolan” rakentamisen aikaiset vaikeudet loivat seuran jäseniin lujan uskon seuratoimintaan ja hyvän yhteishengen.

Vuonna 1947 pantiin käyntiin myös jäsenten koulutus.  Koulutus-toiminnassa ei kuitenkaan päästy lähimainkaan vielä siihen, mihin olisi ollut tarvetta, mutta III lk:n tuomarikortin rata- ja kenttäurheilussa suoritti kaksi ja pesäpallon II lk:n tuomarikortin kolme seuran jäsenistä. Samana vuonna aloitettiin myös urheilijoiden neuvontatyö, valmennustoiminta ja
yleisurheilussa aloitettiin piirikunnallisien kilpailujen järjestäminen.
Talviurheilun kannalta merkittävin tapahtuma oli kansallisten  hiihtokilpailujen eli Lapin Kisojen aloittaminen. Ensimmäiset Lapin Kisat pidettiin 6. ja 7. huhtikuuta 1947 ja tämän jälkeen kilpailut on järjestetty vuosittain. Vuonna 1947 tehostettiin myös pesäpallon harrastusta. Jouko Mäkelän innokkaan ja osaavan työn tuloksena pesäpallosta kasvoi
myöhemmin usean vuoden ajaksi seuran vahvin ja tuloksellisin osa. Lapin Veikkojen pesäpallojoukkue kävi vuodesta 1948 alkaen 1950 luvulle saakka hyvällä menestyksellä otteluja Pohjois-Suomen parhaita pesäpallojoukkueita vastaan aina Ylivieskaa ja Haapajärveä myöten.

Yleisurheilussa alkoi heti sodan jälkeen voimakas kehityskausi. Ennen Rovaniemen urheilukentän valmistumista oli Sodankylän urheilukenttä ainoa SVUL:n Lapin piirin alueella, jossa yleisurheilukilpailuja voitiin pitää. Näin Lapin Veikkojen yleisurheilutoiminta oli hyvin vilkasta 1940 – luvun lopulla ja 1950 – luvun alussa. Lapin Veikot saavutti yleisurheilussa vuonna 1948 III luokan ja siitä lähtien seura on pysynyt luokkaseurana. Kolmena vuonna 1940-luvun lopussa saavutettiin seuraluokittelussa I:nen luokka. Vilkas kilpailutoiminta vaati runsaasti toimitsijoita ja seura koulutti  toimitsijoita aktiivisesti, 1950 –1960 luvun puolivälissä oli  kurssikoulutuksen saaneita palkintotuomareita yli 60. Aktiiviurheilijat jäivät kuitenkin piirikunnalliselle tasolle, mutta seura oli Lapin piirin vahvin
seura useana vuonna. Seuran nimekkäimpiä urheilijoita kyseisinä vuosina olivat Arvi Karkkola, Jouko Tekoniemi ja Marjatta Hannula, jotka kaikki saavuttivat muun muassa piirinennätyksiä. Yleisurheilun johtohenkilöistä mainittakoon muun muassa Ensio Hanski, Pekka Nikkarinen ja Erkki Lausto.

Vanhastaan hiihtourheilu kuului hyvin keskeisenä osana seuran toimintaan. Vaikka hiihdon hyväksi tehtiin paljon töitä, eivät saavutukset vielä 1940 – luvun lopulla kohonneet erikoisen hyviksi. Seuran pääkilpailut eli Lapin Kisat kyettiin joka tapauksessa hoitamaan joka vuosi kunniakkaasti. Hiihdossa tehtiin paljon koulutusta, harjoiteltiin, opeteltiin
tekniikkaa mutta siitä huolimatta seuran hiihtäjät eivät kuitenkaan pysyneet aina naapuriseurojen parhaimpien tuntumassa. Huonoon menestykseen pidettiin syynä lähinnä kirkonkylän huonoja hiihtomaastoja. Parhaiten menestyneitä kilpailijoita olivat Veikko
Kaltiokumpu, Mauno Suopanki, Kyllikki Laukkanen, Veikko Koivuperä ja Reijo Pääkkö. Hiihtojaoston puheenjohtajana toimi yhtäjaksoisesti koko sodanjälkeisen ajan Onni Hulkko.

Lapin Veikoilla on vanhat perinteet myös painissa. Toiminta aloitettiin vuonna 1931 ja sitä jatkettiin aktiivisesti aina sotavuosiin saakka. Sodan lopulla seuran painimatot paloivat mutta se ei estänyt lajin uudelleen heräämistä heti sodan jälkeen, jolloin hankittiin uudet painimatot ja painikasvatustyö alkoi. Meni kuitenkin useita vuosia ennen kuin tuloksia
näkyi, syynä oli osaavien paininopettajien puute. Tämän puutteen poisti
kuitenkin kunnalliseksi urheiluohjaajaksi paikkakunnalle saapunut Heikki Niemi sekä koko sodanjälkeisen ajan painijoiden innokkaana johtomiehenä toiminut Lauri Eskola. Heikki Niemen jälkeen, vuodesta 1953 alkaen, seuran paininopettajana toimi Lasse Talosela. 1950 - luvulla paini oli seuran vahvin urheilumuoto sen harrastajajoukon käsittäessä yli sata säännöllisesti harjoittelevaa eri-ikäistä nuorta. Painiharjoituksia pidettiin viidessä eri kylässä, joten esim. painimattojen hankkiminen näin moniin harjoituspaikkoihin oli suuri taloudellinen haaste. Sodankylän kunta kuitenkin avusti painimattojen hankkimisessa ostamalla kunnan alueella käytettäväksi kaksi painimattoa. Painijoiden taso nousi ja kilpailujen kautta painijamme tulivat tutuiksi aina etelä – Suomea myöden.