Ajankohtaista

Lapin Veikot vahvin seura Joulumaa Paineissa

30.11. Rovaniemellä painittiin Lapin Lukon järjestämät Joulumaa Painit jotka olivat myös Pohjois-Suomen kadetti cupin päätös kisat. Lapin Veikot dominoi jo tuttuun tyyliin näitäkin kisoja ollen ylivoimaisesti paras seura jättäen hopealle isäntäseura Lapin Lukonkin. Mitaleita pyssykylään kertyi muikeat 15 kappaletta joista oli kultaisia kuusi ja saman verran hopeaa, lisäksi kolme pronssia. Bonuksena päälle Ville-Veikko Engelberg sarjavoittonsa lisäksi sijoittui myös kadetti cupissa kolmanneksi ja Kasperi Miettinen niin ikään sarjavoittonsa lisäksi voitti vielä illan ystävyysottelunkin näytöstyyliin. Näiden lisäksi nähtiin myös mahtava kolmoisvoitto alokas tyttöjen sarjassa 26kg jossa kultaa nappasi Emilia Miettinen, hopeaa Sofia Väyrynen ja pronssille Eevi Pallas. Kaikki tytöt ottelivat viisi ottelua Emilia voitti kaikki ottelunsa, Sofia hävisi vain Emilialle ja Eevillekin tuli tappiot vain seurakavereille.

Kultaa painivat

Emilia Miettinen paini kultaa tyttöjen alokkaissa 26kg:n sarjassa voittaen kaikki viisi otteluaan, ensimmäisenä Empun käsittelyyn joutui Alma Jaako jonka seura oli Karl Gustaf Brottning, Emppu selätti kylmästi Ruotsalaispainijan. Toinen vastustaja oli oman seuran ensikertalainen Eevi Pallas joka paini hienon kisan joutuen kuitenkin taipumaan kokeneemmalleen vastustajalle pistein 10-0. Kolmas vastustaja oli ruotsin Ellen Modig joka joutui nopeasti toteamaan Empun paremmakseen taipuen selkätappioon. Neljännessä ottelussa Emilia kohtasi oman seuran sisupussin Sofia Väyrysen joka keveämpänä joutui kuitenkin taipumaan tällä kertaa selkätappioon. Viimeinen vastustaja oli tuttu Haukiputaan Iida Isokoski joka joutui myös kokemaan selkätappion paremmalleen jolloin Emilian kulta ja seuran hieno kolmoisvoitto varmistui.

Aution Ailun (alok. 22kg) tie kultajuhliin oli kolmen voitokkaan ottelun mittainen, yksikään vastustaja ei kestänyt täyttä aikaa Ailun käsittelyssä. Ensin tuli selkävoitto Lakeuden Painin Jouko Lasasesta, toisena tuli ylivoimainen pistevoitto 10-0  Saloisten Salaman Topias Sippalasta ja viimeisessä ottelussa Ailu pyöritteli ylivoimaisen pistevoiton Muhoksen Voiton Elias Tihisestä.

Asla Autio (alok. 26kg) pikkuveljensä tavoin paini myös kultaa mutta joutui urakoimaan pari ottelua enemmän. Aslakaan ei viihtynyt yhdessäkään ottelussa täyttä aikaa voittaen kolme ottelua selätyksellä ja kaksi ylivoimaisella pistevoitolla. Ensin tappion 10-0 koki Muhoksen Voiton Eero Seväkivi, toisena vastassa oli oman seuran ensikertalainen Antti Väyrynen joka koki myös 10-0 tappion Aslalle. Kolmannessa ottelussa tylyn selkätappion koki isäntäseuran Aukusti Koivu. Neljännessä ottelussa Asla selätti Kemin Innon Tomi Törmäsen. Viimeisessä ottelussa oli vastassa oman seuran Ville Manninen joka myös joutui taipumaan selkätappioon.

Eemeli Manninen paini kultansa sarjassa alok. 34kg. Eemeli voitti viidestä ottelustaan kaksi selätyksellä, kaksi ylivoimaisella pistevoitolla ja kerran joutui painimaan koko otteluajan voittaen senkin ottelun kuitenkin reilusti 10-4 pistein. Kaksi ensimmäistä ottelua olivat ypv voittoja ja ensin tappion koki Koskelan kylän Riennon Oskari Ohenoja pistein 12-2. Toisessa ottelussa oli vastassa seurakaveri Johan Lakela joka taipui pistein 1-12. Kolmas ottelu kesti täydet kaksi erää kun isäntäseuran Renne Seppänen pisti Eemelin  hiukan ahtaammalle joutuen kuitenkin lopulta taipumaan selvin pistein 10-4. Neljännessä ottelussa vastassa oli seurakaveri Nestori Autio joka pystyi tekemään Eemelistä pari pistettäkin mutta joutui kuitenkin taipumaan selkätappioon. Viimeinen vastustaja oli Muhoksen Voiton Juhana Esko jonka Eemeli pisti selälleen antamatta pistettäkään vastustajalle.

Kasperi Miettinen voitti kultaa poikien 13v.  27 kg:n sarjassa. Kasperi tarvitsi voittoon vain kaksi ottelua jotka molemmat hoitui komeilla selkävoitoilla. Ensin hartiat kastui molskin pintaan Kälviän Tarmon Martti Siialla ja toisessa ottelussa saman kohtalon koki Muhoksen Voiton Vilho Schmitt. Näitten ottelujen lisäksi Kasperi otti vielä ystävyysottelun Ruotsalaista Jon Nilas Furmarkkia vastaan joka myös koki selkätappion Kasperille.

Ville-Veikko Engelberg paini kultaa kadettien 55 kg:n sarjassa kolmella otteluvoitolla joista ensimmäiseksi tuli pistevoitto 10-8 Gällivaaran Ville Zedigistä. Toisessa ottelussa selkätappioon taipui Muhoksen Atte Tihinen. Viimeisessä ottelussa tuli pistevoitto 0-3 Oulun pyrinnön Saku Määtästä. Sarja voitto varmisti myös kolmannen sijan kadetti cupissa jossa mukana oli 95 painijaa.

Hopealle taistelivat

Hopealle painineista pitää tietenkin ensin mainita tyttöjen kolmoisvoitosta hopealle tullut sisupussi Sofia Väyrynen joka viidestä ottelusta voitti neljä selätyksellä. Johan Lakela paini hopean sarjassa alok 34kg ja otteluita hänellekin kertyi viisi kappaletta ja ainoan tappion kärsi seurakaveri Eemeli Manniselle. Lenni Jaakola paini hopealle alokkaiden 30kg:n sarjassa ottaen yhden selkävoiton ja -tappion.  Hopealle paini myös Sattasen nuori voimamies Sammeli Siirtola joka selätti kolme vastustajaansa mutta kärsi selkätappion isäntäseuran Eelis Poutaselle. Miro Jaakolan hopea tuli poikien alle 13v. 36kg:n sarjassa neljällä selkävoitolla ja yhdellä ypv tappiolla joka tuli Kälviän Lauri Siiaa vastaan. Ante Pulju otti omansa neljällä selkävoitolla, makein oli varmaan velanmaksu Xuxu Pyykölle jolle tuli Pertsan Paineissa tappio. Ainoa Tappio Antelle oli Joensuun Otto Pääkköselle jolle Ante kärsi selkätappion.

Pronssille 3 painijaa

Tyttöjen kolmoisvoiton pronssillaan varmisti kisojen ensikertalainen upeasti paininut Eevi Pallas sarjassa alok. tytöt 26kg. Eevi voitti kolme ottelua ja hävisi vain kokeneemmille seurakavereilleen. Ville Manninen paini kolmossijansa sarjassa alok. 26kg. Villelle tuli yksi pistevoitto ja yksi selkävoitto, tappioita tuli kolme mutta otteluiden mennessä ristiin Villen kaulaan ripustettiin pronssia. Riku Luiro paini kolmoseksi sarjassa alok. 40kg kolmelle voitolla joista yksi tuli selätyksellä, yksi ypv pistein ja yksi pistevoitto. Kaksi ottelua päättyi selkätappioon.

Mitalisijojen lisäksi Leevi Svartsjö paini itsensä neljänneksi kadettien 71kg:n sarjassa. Leevi paini kisoissa neljä ottelua joista voitti kaksi ja kahdessa tuli tappio. Viidennessä ottelussa Leevi joutui antamaan luovutusvoiton loukattuaan selkäänsä. Elmeri Hirvonen ja Antti Väyrynen sijoittuivat viidensiksi sarjoissaan. Antin sijoitus olisi voinut olla tuurilla parempikin kun ottelut menivät ristiin, Antti voitti kaksi ottelua ja hävisi kolme, hyvät kisat ensikertalaiselle. Kuudensiksi sijoittuivat Veikko Rundgren ja Nestori Autio, Veikko loukkasi kättään jo kisojen alkuvaiheessa ja joutui antamaan luovutusvoittoja. Nestorilla sen sijaan oli sijoituksesta huolimatta hyvät kisat joissa ensimmäisessä tuli tappio tasapistein 10-10 Lukon Renne Seppäselle, toista ottelua johti mutta meni selälleen Koskelan kylän Oskari Ohenojalle. Pistevoitto 6-12 Muhoksen Juhana Eskosta ja selkätappiot omille seurakavereille Eemeli Manniselle ja Johan Lakelalle.

Tämä vuosi ja vuosikymmen alkaa olla painin osalta taputeltu ja tulevaisuudessakin uskomme saavamme kokea menestystä tämän perinteikkään lajin tiimoilta sekä maailmalta että kotisalin tuplakisoistakin. On tullut taas aika kiittää tukijoitamme, kannustajiamme, talkoilijoita, kaikkia jotka ovat olleet mukana jollakin lailla painijoidemme toiminnassa mukana jatketaan yhdessä ja tuodaan lisää väkeä kasvavaan toimintaamme. Hyvää Joulun odotus aikaa ja menestyksellistä uutta vuotta toivottaen Lapin Veikkojen paini jaosto.

Painijoilla 15 kullan viikonloppu

Lapin Veikkojen painijat urakoivat 5-6.10 kaksissa kisoissa Kemi Cupissa ja Haaparannassa Ollen muistopaineissa. Kotiin tuomisina hurjat 15 kultamitalia, Kemistä 8 ja Haaparannasta 7. Tupla kultaa painivat Ailu Autio Kemissä sarjassa alok. 22kg ja Haaparannassa 24kg 9v., Sofia Väyrynen Kemissä sarjassa alok. 24kg ja Haaparannassa 24kg 9v., Elmeri Hirvonen Kemissä sarjassa alok. 38kg ja Haaparannassa 37kg 9v.

Kemi Cup

Tuplamestareiden lisäksi Kemistä kultaa pokkasivat alokkaiden sarjoissa Emilia miettinen 27kg, Sammeli Hietanen 28kg ja Eemeli Manninen 32kg. 13 vuotiaiden sarjassa korkeimmalle korokkeelle kipusi Luka Kemppainen sarjassa 25kg. Henri Halonen paini kultaa junioreiden 63kg:n sarjassa kisojen ehkä jännittävimmässä ottelussa nousten seitsämän pisteen tappioasemasta voittoon yhdellä pisteellä Kemin Roope Miettusen väsähdettyä toisessa erässä. Alokkaiden parhaana tyttöpainijana palkittiin Veikkojen väkivahva Emilia Miettinen ja Lapin Veikot voitti myös joukkuekisan, joukkueita osallistui kisoihin 23 kpl ympäri suomen ja myös Norja, Ruotsi ja Venäjä olivat edustettuina joten tulos oli erinomainen ja todistaa sen että Sodankylä on vahva painipitäjä.

Kultamitalien lisäksi muita sijoituksia olivat hopealla Ville Manninen (alok. 22kg), pronssia painivat Asla Autio (alok. 26kg), Kasperi Miettinen (28kg 13v.), Ante Pulju (47kg 13v.) ja Ville-Veikko Engelberg (55kg 17v.). Neljänsiä olivat Lenni Jaakola (alok. 32kg) ja Ronni Ruonaniemi (alok. 35kg). Viidenneksi painivat Miro Jaakola (35kg 13v.) ja Veikko Rundgren (37kg 13v.). Leevi Svartsjö oli kahdeksas sarjassa 71kg 17v.

Olles Minnesträff

Haaparannassa kultaa painivat tuplamestareiden lisäksi 9 vuotiaiden sarjassa Kasperi Miettinen 28kg ja Riku Luiro 41kg, Miro Jaakola voitti 11v. 35kg:n sarjan ja Ville-Veikko Engelberg pokkasi kultaa 17v. 55 kg:n sarjassa. Yhteensä Veikot nappasi ruotsista 7 kultaa.

Hopeaa painivat 9v. sarjoissa Asla Autio 26kg, Emilia Miettinen 27kg ja Ronni Ruonaniemi. Pronssia kotiin kantoivat 9v. sarjoista Ville Manninen 26kg ja Lenni Jaakola 34kg, Ante Pulju otti pronssin 14v. 48kg ja Leevi Svartsjö 17v. 71kg sarjasta. Leevi nappasi makean päänahan voittaessaan Ilmajoen Juho Takamaan jota Leevi ei aikaisemmin ole pystynyt voittamaan. Eemeli Manninen oli sarjassa 35kg 11v. viides. Joukkuekilpailussa Veikot otti ykköspaikan ja joukkueita oli mukana 24.

Lauri Lasssila in momeriam


Painimolskien gentlemanni on poissa


Vuosikymmeniä Lapin Veikkojen painin kantaviin voimiin kuulunut Lauri Lassila on kuollut. Tammikuun 1. päivänä 1941 syntynyt Lassi nukkui ikiuneen perjantaina 27. syyskuuta. Kuollessaan hän oli 78-vuotias. Kaipaamaan Lassia jäivät omaisten ja sukulaisten lisäksi laaja joukko painiystäviä ympäri maata.

Painiväki muistaa Lassin hymyilevänä herrasmiehenä, joka painijana kuitenkin oli tinkimätön sekä tuomarina tarkka ja oikeudenmukainen. Painimaton ulkopuolella hurtti huumori kukki. Hän usein hauskuutti muita tarinoillaan, jotka eivät kertomalla loppuneet.


Lassin aktiiviuralle kertyi kaksi vuosikymmentä. Senkin jälkeen hän toimi painin parissa koko ikänsä. Lapin Veikkojen painiharjoituksia hän veti vuosikausia. Painijaoston jäsenenä hän oli vuosikymmeniä. Puheenjohtajan nuijaa Lassi heilutti jaostossa vuosina 1988-1990. Hän edusti Lapin Veikkoja SVUL:n Lapin piirissä sekä kalottitoiminnassa. Painiliiton hallituksessa hän oli vuosina 1983-84 ja liittovaltuustossa useita kausia. Painiliiton hopeisen ansiomerkin Lassi sai vuonna 1982. Vuonna 1973 hänet valittiin Sodankylän kunnan parhaaksi urheilijaksi.


Sodankylän painihistoriassa Lassi kertoi, että paini on ruumiinkulttuuria parhaimmillaan, joka ei jätä ketään kylmäksi. ”Paini on monipuolista vartalon hallintaa sekä älyn ja tekniikan leikkiä. Mutta tuloksiin ei pääse muuten kuin harjoittelemalla”.

"Ja mikä parasta... jos johonkin hurtti huumori sopii niin painiin.  Ei kai missään sanan säilä lennä niin kuin painijoiden parissa."

Painiharrastuksestaan Lassille jäivät hyvät muistot. Yhtä asiaa hän haastattelussa harmitteli. "Painiminen olisi pitänyt aloittaa pikkuisen aikaisemmin. Olisi sitten saanut olympiavoittaja Köpi Lehtosen tavoin ihmetellä palkintokaapin äärellä, että miksi kaikissa minun pytyissä lukee vain yksi-pee".


Lassi syntyi Pelkosenniemeltä, mistä hän vuonna1964 muutti Sodankylään Liikalan sahalle töihin. Varsinaisen työuransa Lassi kuitenkin teki ensin Lapin Jääkäripataljoonassa ja sittemmin Jääkäriprikaatissa.

Samana vuonna hän ensimmäisen kerran asteli Lapin Veikkojen painisalille. Painiura alkoi komeasti, sillä heti samana vuonna hän sijoittui 82 kilon sarjassa Pohjois-Suomen mestaruuskisoissa pronssille.

Tulosta varsinaisesti alkoi tulla 1970-luvun alussa, jolloin Lassi paini kahdesti SM-kisoissa pisteille sekä vuosina 1973 ja 1974 pronssille ja hopealle.

Erään painiuransa kohokohdan Lassi koki lokakuisessa Roomassa vuonna 1974, jolloin hän pääsi pokkaamaan hopeamitalin Kansainvälisen Sotilasurheiluliiton (CISM) MM-kisoissa. Saman vuoden toukokuussa (27.-28.5.1974) Lassi oli myös edustustehtävissä Tsekkoslovakiassa. Prahan kisoissa hän sijoittui sarjassaan kolmanneksi.

Kalottipaineissa Lassi on ollut mukana lukemattomia kertoja - painijana tuomarina ja johtajana. Stipendipaineissa Lassi paini koko 1970-luvun.

Lassi oli erikoistunut komeakaarisiin ristivyöheittoihin. Vastustajien taas oli vaikea tehdä pisteitä väkivahvasta Laurista.


KARI ALALUUSUA


TUPLAPAINIT 17.9.2019

Kuluvan painikauden ensimmäiset Tuplapainit painittiin liikuntahallin painisallilla tiistaina 17.9. -19 28:n nuoren painijan voimin. Painityylejä kisoissa oli kolmenlaisia: koulupaini, kreikkalaisroomalainen (greko) ja vapaapaini. Nuorimmat ja juuri lajin pariin tulleet aloittavat painin opiskelun koulupainilla jossa vastustajaa ei peritä heittämään eikä selättämään vaan pistesuorituksia on vain kahdenlaisia, painialueelta ulos työntö josta saa yhden pisteen ja vastustajan ilmaan nostaminen josta saa kaksi pistettä. Tällä painimuodolla opitaan helposti oikea painiasento ja se kehittää hyvin ns. painisilmää varsinkin maton laitatilanteissa. Greko on meille Sodankyläläisille se tutuin painimuoto jossa keskitytään näyttäviin heittoihin niin pystypainista kuin nostojen kautta matostakin pyrkien selättämään vastustaja. Tässä lajissa ei saa mennä jalkoihin kiinni. Vapaa paini on painimuoto mikä meille on uusi ja se on tyttöjen ainoa kilpailumuoto pois lukien koulujen mestaruuskisat jossa tytötkin saa painia myös grekoa. Vapaapainissa pyritään jalkoihin ja painijat ovatkin usein solmussa tässä lajissa niin että tuomareillakin on pähkäämistä pisteiden jaon kanssa kun ei aina tiedä kumpi tilannetta hallitsee, erittäin viihdyttävää katseltavaa yleisölle ja painijalta vaatii notkeutta, sitkeyttä ja voimaa, nopeutta unohtamatta.

Yleisöä viihdytettiin paitsi hyvillä ja jännittävillä painiotteluilla niin myös kisakanttiinilla jota he käyttivätkin ahkerasti ja painimammojen taikomat herkut katosivat parempiin suihin tuoden rahallista tukea perinteikkäälle junnupainimmelle.

Tulokset:

21kg 1. Minka Pelkonen 2. Peppi Jääskö 3. Aapo Tarsa

22kg 1. Sofia Väyrynen 2. Ante Autio 3. Lara Kemppainen

25kg 1. Joona Annala 2. Eelis Hoppula 3. Tuure Lehtilä

26kg 1. Emilia Miettinen 2. Ailu Autio 3. Ville Manninen

27kg 1. Kasperi Miettinen 2. Luka Kemppainen 3. Asla Autio 4. Lenni Jaakola

29kg 1. Eetu Tarsa 2. Mico Alajärvi

34kg 1. Eemeli Manninen 2. Sammeli Siirtola 3. Nestori Autio 4. Johan Lakela

36kg 1. Elmeri Hirvonen 2. Ronni Ruonaniemi 3. Riku Luiro

Extra 1. Emilia Miettinen 2. Sofia Väyrynen

4 KULTAA MUHOKSELTA TAPSAN PAINEISTA

Lapin Veikkojen painijat kävivät Muhoksella 7.9.-19 maailmanmestari Tapio Sipilän nimikkopaineissa kahmien sieltä mukaansa yhdeksän mitalia joista neljä kultaista, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Veikkojen joukkueessa oli 14 painijaa ja kisoihin osallistui 125 painijaa viidestätoista eri seurasta ja joukkuekilpailussa Veikot sijoittui hienosti toiseksi hävittyään vain Kälviälle joka myös saa kiittää Lapin Veikkojen painiosaamista sillä Kälviän painin opit on pääosin Sodankylän kasvatin Jouko Salmelan ansioita.

Luka paras alokas

Luka Kemppainen paini alokkaiden 26kg:n sarjassa voittaen kaikki kolme otteluaan joista 2 ypv pistein 12-0 ja loppu-ottelun pistein 13-9 mikä oli kisojen pisterikkain ottelu ja Luka valittiinkin ansaitusti parhaaksi alokaspainijaksi saaden kotiin tuomisiksi kultamitalin lisäksi komean pokaalin.

Sofia taisteli voittoon

Jos oli Lukalla vaihderikas finaali matsi niin Väyrysen Sofialla koko kisa oli äärettömän kovaa taistelua sillä sarjavoitto tuli kahdella voitolla ja yhdellä tiukalla tappiolla otteluvoittojen mennessä ristiin. Ensimmäisen ottelun Sofi voitti ypv pistein 12-0, toisessa ottelussa tuli tappio Kälviän Ella Törmäselle pistein 11-8, viimeisessä ottelussa Haukiputaan Hilla Pietilä johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen pistein 8-0 ja tilanne näytti jo toivottomalta. Toiseen erään Sofi muutti taktiikkaa pyrkien enemmän jalkoihin ja se tuottikin tulosta sillä tilanne oli pian tasan 8-8 joka sekin olisi riittänyt otteluvoittoon muttei sarjavoittoon mutta kun Sofi vielä pisti Hillan selälleen sai hän siitä yhden ylimääräisen ottelupisteen ja Hilla jäi nollille oli sarjavoitto Sofian.

Ronnillekin taisteluvoitto

Ronni Ruonaniemi taisteli sarjavoittoon alokkaiden 34kg:n sarjassa voittaen ensimmäisen ottelunsa selätyksellä mutta joutui todella koville toisessa ottelussa ollen siinä tappioasemassa miltei ottelun loppuun nousten kuitenkin sisukkaasti pistein 11-14 voittoon ja sarjavoitto oli ansaitusti Ronnin, Sofin ohella todella sinnikäs ja periksi antamaton taistelija.

Emilian ylivoimaa

Miettisen Emilia otti jo tottunein ja varmoin ottein sarjavoiton tyttöjen 26kg:n sarjassa. Tällä kertaa voittoon riitti yksi otteluvoitto joka tuli ypv pistein 12-0.

Hopeaa Ville-Veikolle ja Leeville

Ville-Veikko Engelberg paini hopealle alle 17v. 55kg:n sarjassa voittaen viidestä ottelustaan 4 ja ainoa tappio tuli kadettien SM pronssia painineelle Kälviän Jimi Witickille. Leevi Svartsjön hopea tuli kolmella otteluvoitolla ja ainoan tappion Leevi kärsi Haukiputaan Markus Viittaniemelle pistein 6-1.

Riku ja Ante pronssille

Riku Luiro joutui urakoimaan pronssinsa eteen neljä matsia joista voitti kaksi.  Toisen kierroksen ottelu Kajaanin Eelis Vanhalaa vastaan oli todellinen jännitysnäytelmä Rikun ollessa alussa alakynnessä mutta nousi sisukkaasti pisteisiin 6-5 selättäen vielä lopuksi vastustajansa. Toisen pronssin paini Ante Pulju 13v. 47kg:n sarjassa kahdella otteluvoitolla ja kahdella tappiolla. Loput Veikot sijoittuivat seuraavasti, neljänsiä olivat Kasperi Miettinen, Lenni ja Miro Jaakola. Viidensiä olivat Asla Autio ja Veikko Rundgren. Elmeri Hirvonen sijoittui sarjassaan seitsämänneksi.

Veli-Matti Aikiolle KLL:n SM pronssi

Koululiikuntaliiton SM-kisat painittiin Vantaalla 18-19.5. ja Sodankylän kuntaa kisoissa edustivat Ante Pulju, Ville-Veikko Engelberg, Leevi Svartsjö ja Veli-Matti Aikio.

Ante Pulju paini 7-13v. 47kg:n sarjassa ja ensimmäinen vastustaja oli Rovaniemen Sampo saarinen jolle Ante kärsi selkätappion. Tämän jälkeen lämmittelypaineissa Ante loukkasi kätensä joka jouduttiin varotoimenpiteenä kipsaamaan ja seuraava ottelu Raision Elmo Kuorilehtoa vastaan oli luovutettava ja kisat olikin sitten Anten osalta siinä ja katse on jo tulevaan kauteen.

Ville Veikko Engelberg paini 14-16v. 53kg:n sarjassa ja joutui taipumaan ensimmäisessä ottelussa Kokkolan Jimi Witickille selkätappioon. Toinenkin vastustaja oli Kokkolasta, Kasperi Kallio  taipui pian V-V:n käsittelyssä selkätappioon. Kolmannessa ottelussa vastustaja oli Ilmajoen Oskari Talala jolle V-V kärsi ypv tappion ja lopullinen sijoitus oli kuudes mikä taitaa olla Ville-Veikon ensimmäinen pistesija tällä tasolla.

Leevi Svartsjö paini 14-16v. 69kg:n sarjassa. Leevin hyvin sujunut kausi ei kantanut näihin kisoihin asti ja jalat näytti olevan todella tukossa jonka vuoksi painiminen näytti vaikealta, saldona kaksi tappiota ja ei sijoitusta pisteille.

Veli-Matti Aikio paini 17-20v. 60kg:n sarjassa ja ensimmäinen vastustaja oli tuore junioreiden SM pronssi mitalisti Vaajakosken Juho Lamberg. Vellu hallitsi ottelua jopa yllättävän hyvin selättäen Lambergin toisessa erässä pisteidenkin ollessa jo 10-2 Vellun hyväksi. Pistesuoritukset tulivat käsivarsi- ja syliheitoilla. Toisessa ottelussa oli vastassa oman seuran mutta näissä kisoissa Torniota edustanut Henri Halonen. Ottelu oli todella tasainen ja ainoa pistesuoritus oli Henkan nopea käsivarsiheitto ja tämän turvin hopea matkusti Henkan kaulalla Tornioon. Kolmas vastustaja oli Kotkan Veeti Laakso joka ottelun alussa yritti kieppiheittoa siinä kuitenkaan onnistumatta jonka jälkeen Vellu teki puolittaisen kiepin ja painoi vastustajan mattoon jonka jälkeen rullasi ja jatkoi siitä takavyönostoon josta heittikin onnistuneesti ja ypv voitto oli tällä selvä. Viimeisessä ottelussa vastustaja oli Kuortaneella opiskeleva Eemeli Rautanen ja ottelu alkoi tasaisesti Veli-Matti kuitenkin silmin nähden hallitsi ottelua vaikka pistesuorituksia ei tullutkaan, yllättäen varoitus tuli kuitenkin Vellulle, Eemelille piste ja pääsi yrittämään matosta. Eemeli lähti rullaamaan mutta Vellu passasi tämän ja siirtyi 2-1 johtoon jolloin tuli erätauko. Toisen erän alussa Rautanen pääsi yllättämään käsivarsiheitolla ja siirtyi 5-2 johtoon, tämän jälkeen vastustaja sulki ja pakeni loppu erän ja huomautuksista huolimatta ei saanut varoitusta ja 5-2 tilanne jäi lopulliseksi jolloin Rautaselle kultaa ja Vellulle pronssi.

Painijoidemme kausi alkaa olla paketissa kahta tärkeää kisaa lukuun ottamatta, Leevi on valittu u15 ikäisten EM-paineihin Puolaan edustamaan Suomea kesäkuussa ja Vellu pukee Leijona trikoot Barents Games 2019 kisoissa Murmanskissa elokuun lopussa.

Kevään viimeiset tuplapainit ja Ariko Miettisen synttäreiden kunniaksi kakkukahvit 14.5. Liikuntahallilla.

Ensi kuussa (15.5) Arikolle tulee 50 vuotta tätä taivalta täyteen. En ajatellut mitään ihmeempiä juhlia järjestää, mutta tarjoan kevään viimeisten Lapin Veikkojen Tupla-painien yhteydessä 14.5. klo 18-20 kakkukahvit Sodankylän Liikuntahallilla.
Tervetuloa kaikki ystävät ja painiväki!

Lahjoja en tarvitse. Minulla on jo riittävästi kaikkea; puukkoja, kuksia ja erityisesti perhovapoja ja -keloja 😁 jne... Ja jos jotain tarvitsen, voin sen itse ostaa.
Olenkin avannut muistamisia varten tilin, jonka tuoton tulen luovuttamaan lyhentämättömänä (tiliotteen kera) Lapin Veikkojen painijaostolle, nuorten painijoidemme tukemiseen. 
Painijaoston toiminta pyörii upeiden vapaaehtoisten tekijöiden voimin ja heidän työllään pystymme tarjoamaan nuorille hyvän, tervehenkisen urheiluharrastuksen edullisesti. Kaikki nämä henkilöt (valmentajat, huoltajat, tuomarit,hallituksen jäsenet, talkoolaiset jne.) tekevät työtään korvauksetta.

Toivoisinkin, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan helpottamaan heidän työtään ja avustamaan painijoitamme harjoittelun ja kisareissujen rahoittamisessa.

Eli toivon, että osoitatte muistamiset 
tililleni: FI88 8312 3710 2483 45
viestiksi: Arikon 50v keräys Lapin Veikkojen painijoille.
Keräys on käynnissä viralliseen syntymäpäivääni 15.5. asti.
Pienetkin summat ovat isoksi avuksi.
Kiitos!

Henri Haloselle PM hopeaa

Painin kadettien ja junioreiden pohjoismaiden mestaruuskisat painittiin 4.5. 2019 Latviassa ja sieltä Lapin Veikoille menestystä toi hopeisen mitalin kera Henri Halonen sarjassa jun. 60kg. Avaus ottelussa Henri sai vastaansa Latvian Salvis Demidenkon josta tuli voitto ypv. pistein 12-3. Toisella kierroksella vastaan tuli Liettuan Emilis Abdulahjev josta niin ikään tuli ypv. pistevoitto nyt pistein 8-0. Finaalissa Henri joutui tunnustamaan Norjan Sondre Sverstadin paremmakseen pistein 8-0. Samassa sarjassa Suomella oli myös toinen edustaja Arttu Hakala joka sijoittui kolmanneksi.


Bodenista 4 kultaa

Nuoremmat Veikkojen painijat kävivät avoimissa pohjois-Ruotsin mestaruus kisoissa Bodenissa ja mitaleita tuli tuliaisiksi Transitillinen sillä jokainen Veikkojen edustaja paini itsensä mitaleille, saaliina oli 4 kultaista, 4 hopeista ja 1 pronssi mitali joista jokainen tuli painimalla ja jokaiseen tarvittiin otteluvoittoja. Seurana Lapin Veikot oli toiseksi paras ja parempi oli vain isäntäseura BK Snar jolla oli painijoita kisoissa 23 kappaletta Veikkojen yhdeksää vastaan, viidellä seuralla oli painijoita enemmän kuin Veikoilla joten saavutusta on pidettävä loistavana. Neljästä kullasta ensimmäisen paini tyttöjen sarjassa 25kg Emilia Miettinen jonka ensimmäinen vastustaja oli Råneå BK:sta Elsa Nordvall jonka Emppu voitti selättämällä pisteiden ollen tuolloin 14-6 Emilian hyväksi. Toinen vastustaja oli BK Snarin Aliya Sharipova jonka Emppu myös selätti antamatta vastustajalle pistettäkään. Finaalissa oli tulta ja tappuraa kun vastaan tuli oman seuran Sofia Väyrynen joka aloittikin räväkästi heittämällä niskalenkin mutta keveämpänä ei saanut pidettyä Emiliaa sillassa jonka jälkeen ottelu jatkui tasaisena aina toisen erän lopun lähellä tapahtuneeseen selkävoittoon jolla Emilia ansaitsi kultaisen mitallinsa ja sarjaan tuli hienosti kaksoisvoitto.Toisen kullan Sodankylään saalisti poromies Asla Autio sarjassa 9v. 24kg. Asla tarvitsi voittoonsa kaksi otteluvoittoa joista ensimmäisen otti Råneån Muhammed Malsagovista selkävoitolla pisteidenkin ollessa jo 8-0 Aslalle. Toinen voitto oli hiukan vaikeampi kun toinen Råneån edustaja Eddie Sjösten onnistui nappaamaan Aslasta peräti neljä suorituspistettä, Asla otti kuitenkin tästäkin ottelusta selkävoiton pisteiden ollessa silloin 9-4. Kolmas kulta tuli niinikään kahdella otteluvoitolla, ylivoimaisella sellaisella Kasperi Miettiselle sarjassa 9v. 26kg. Kasperi ei kauaa matolla viihtynyt kun otti molemmista otteluistaan nopeat selkävoitot. Ensimmäisessä ottelussa kaatui tuttu kilpakumppani Haaparannalta Matias Liisanantti ja toisen ottelun selkätappion kärsi Rosvikin Elis Westbom. Neljäs kulta tulikin sitten urakoimalla sillä sen voittoon Elmeri Hirvonen tarvitsi neljä otteluvoittoa joissa nähtiin jopa upeita ristivyöheittoja yli ”hatun” jotka näissä ikäluokissa ovat harvinaisempia näkyjä. Ensimmäisessä ottelussa voitto tuli Gällivaaran Samuel Liljegrenistä selätyksellä. Toinen  vastustaja oli Manne Hamberg joka edusti Härnösands BK:ta, tästäkin tuli selkävoitto pisteidenkin ollessa jo 10-0 Elmerin hyväksi. Kolmannessa ottelussa kaatui Råneån Oscar Olesen joka onnistui jopa nappaamaan yhden pisteenkin Elmeristä, tappio tuli kuitenkin hänellekin ypv. pistein 14-1. Viimeisessä ottelussa vastaan tuli oman seuran Riku Luiro joka taipui kokeneemman Elmerin käsittelyssä 14-0 pistetappioon.

Hopea mitalleista ensimmäinen tuli Sofia Väyryselle joka joutui jopa vähän tankkaamaan kun Ruotsissa vaaditaan kilpapainissa vähintään 22kg:n paino, hyvin syömällä sarjaan kuitenkin sofiakin pääsi. Sofia voitti kaksi ottelua ja tappio tuli ainoastaan oman seuran Emilialle. Toisen hopean sai Miro Jaakola sarjassa 34 kg, Miro tarvitsi hopeaansa peräti kolme otteluvoittoa ja tappion kärsi vain Sandvikensin William Sjödenille. Ville-Veikko Engelberg nappasi hopeansa sarjassa 51kg kahdella otteluvoitolla ja tappio tuli vain Haaparannan Kasimir Väyryselle. Leevi Svartsjö paini hopean sarjassa 71kg voittaen Haaparannan Jim Valikaisen selättämällä ja tappio tuli Gällivaaran Rahman Kusnetsoville ypv. 0-8 pistein.  Ainoan pronssin paini hienosti kilpailu-uransa aloittanut Riku Luiro alle 9v 37kg:n sarjassa, Riku urakoi Miron tapaan neljä ottelua joista tuli kaksi voittoa, toinen selätyksellä ja toinen ypv. pistein Tappioista toinen tuli selätyksellä ja toinen ypv. pistein.

Lähes kaikki ottelut löytyy Lapin Veikot Paini youtube kanavalta josta halukkaat voivat käydä ne katsomassa ja tilaamassa kanavan itselleen. Pienemmillä painijoilla on tällä kaudella jäljellä enään yhdet kisat jotka ovat sitäkin tärkeämmät sillä Ariko Miettinen viettää näiden kisojen aikana 14.5. 50v. juhliaan. Koko painista innostunut kylän väki on tervetullut viettämään juhlaa painin merkeissä kahvista ja kakustakin nauttien Sodankylän Liikuntahallille ja mahdolliset lahjat Ariko haluaa lahjoittaa Lapin Veikkojen painijaostolle ja tilinro on FI88 8312 3710 2483 45, VIESTIKSI Arikon 50v keräys Lapin Veikkojen painijoille.

Kajaanin Juntan 15v. Juhlakisat 27.4.

Lapin Veikot kävi kymmenen painijan joukkueella Kajaanin 15v. juhlakisoissa kisaamassa menestyksekkäästi tuoden Sodankylään kaksi kulta- ja kuusi hopeamitallia sekä lisäksi kaksi nelossijaa. Mukana oli myös ensikertalaisia jotka myös saivat nauttia otteluvoitoista sekä tappioista jotka kasvattavat luontoa. Kultaa painivat Ville-Veikko Engelberg sarjassa alle 17v. 51kg ja Elmeri Hirvonen alok. 35kg:n sarjassa.

Ville-Veikko yllätti

V-V:n kevätharjoitukset ovat onnistuneet hyvin ja uskallettiin odottaakin näistä kisoista jonkinlaista läpimurtoa mutta kuinka ylivoimaisesti se tuli oli meillekin yllätys. Sarjavoitto tuli kolmella selätysvoitolla ja kaikki jo ensimmäisessä erässä lisäksi V-V hallitsi näitä otteluita mielin määrin antamatta vastustajilleen pistettäkään. Ensimmäisessä ottelussa V-V selätti  Rovaniemen Sampo Saarisen, toisessa niinikään Lapin Lukon Juho Salmelan ja viimeisessä ottelussa V-V loisti ylivoimallaan voittamalla ennen voittamattoman Haukiputaan Saku Määtän selättämällä ja halllitsemalla ottelua mielin määrin ennen selätystilannetta, tämä voitto täytyi maistua hyvältä!

Elmerin ylivoimaa

Toisen kullan Veikoille nappasi Elmeri Hirvonen alok. 35kg:n sarjassa ylivoimaisin ottein. Elmeri voitti neljästä ottelustaan kolme selätyksellä ja yhden ypv. 8-0 pistein. Ainoa vastustaja joka pystyi tekemään Elmeristä pistesuoritusta oli oman seuran Ronni Ruonaniemi jonka erittäin onnistuneet debyytti kisat nämä olivat. Ensimmäisessä ottelussa kaatui HaHe:n Roope Isokoski ypv. pistein 8-0, toisessa oman seuran Riku Luiro koki selkätappion, kolmannessa Kajaanin Elias Hiltusen lavat kastuivat molskiin ja finaali olikin jo kovempaa vääntämistä kun vastassa oli oman seuran Ronni Ruonaniemi, tasainen matsi päättyi lopulta Elmerin selkävoittoon pisteiden ollessa tuolloin 10-3 Elmerin hyväksi.

6 x hopeaa

Kuudesta hopeasta neljä tuli alokas sarjoista ja kaksi alle 13v. sarjoista. Alokkaissa molemmat tyttöpainijamme ottivat hopeaa vapaata vääntämällä, toki vielä aikalailla grekon ottein mutta kyllä ne vapaankin salat opitaan pikkuhiljaa Rainen opeilla, hiljaa hyvä tulee. Keveämpi tytöistä oli Sofia Väyrynen joka paini 22kg:n sarjassa. Sofia kärsi ensimmäisessä ottelussa ypv. tappion Haukiputaan Hilla Pietilälle jota vastaan Sofia paini Grekon ottein ja Hilla pääsi rokottamaan menemällä jalkoihin saaden siitä pisteet ypv. voittoonsa. Toisessa ottelussa Kajaanin Saimi Heikkistä vastaan olikin sitten jo todella tiukkaa vääntöä jonka Sofia käänsi lopulta edukseen selättäen vastustajan pisteiden ollessa omaksi eduksi tuolloin 8-4. Toinen tyttöpainijamme oli jo vanha kehäkettu Emilia Miettinen joka paini hopealle alok. 24kg:n sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa Emppu kärsi tiukan pistetappion 10-13 Kälviän Ella Törmäselle. Toisessa ottelussaan Emppu ei antanut Haukiputaan Iida Isokoskelle minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaen ottelun ypv. pistein 10-0 ja näin Empun kaulaan ripustettiin hopeamitalli.

Poikien alokassarjoissa Veikot nappasi myös kaksi hopeaa joista toisen saalisti 29kg:n sarjassa Lenni Jaakola joka aloitti kisaurakkansa hienosti voittamalla Muhoksen Juhana Eskon selätyksellä, finaalissa tuli tappio Kajaanin Sebastian Vammaskoskelle. Toisen hopean alokkaissa paini debyytti kisoissaan Ronni Ruonaniemi 35kg:n sarjassa ja osoitti omaavansa sellaista sinniä ja periksiantamattomuutta mitä painija tarvitsee että uskallan väittää että menestystä tulee myös jatkossa jos pysyy tämän hienon lajin mukana. Ensimmäisessä ottelussaan Ronni voitti Kajaanin Elias Hiltusen ypv. 8-0 pistein. Toinen ottelu oli tiukka vaikka selkävoiton Ronni siitä saikin kun vastassa oli oman seuran Riku Luiro joka johtikin ottelua, pisteet olivat selätystilanteessa tasan 4-4. Kolmannessa ottelussa tarvittiinkin jo sitä kuuluisaa sisua ja kivun sietoa, Haukiputaan Roope Isokoskea vastaan ottelu oli äärimmäisen tiukka ja tilanteet vaihtelivat ottelun aikana koko ajan ja toisella ottelupuoliskolla Ronni satutti kylkeänsä mutta otteli loppuun asti kivusta huolimatta voittaen matsin pistein 6-8, todellinen taisteluvoitto! Finaalissa vastassa oli oman seuran Elmeri Hirvonen ja Elmeri kokeneempana käänsi ottelun edukseen selättäenkin Ronnin pisteiden ollessa tuolloin 10-3.

Alle 13v. sarjoissa tuli myös kaksi hopeaa Veikoille. Kasperi Miettinen otti hopean kolmella otteluvoitolla ja yhdellä tappiolla. Tappio tuli tiukassa ottelussa Saloisten Salaman Niklas Sippalalle selätyksellä pisteiden ollessa tuolloin Sippalan hyväksi 8-12. Voitot tuli Muhoksen August Schmittistä ypv. 4-12 pistein, yleensä poikien väliset matsit ovat kääntyneet Augustin hyväksi mutta viimeiset ottelut ovat olleet jo Kassun heiniä. Vieskan Voiman Kalle Pudaksen Kassu selätti pisteiden ollessa tuolloin tasan 2-2. Viimeisessä ottelussa Alavuuden Eemeli Eklund joutui luovuttamaan loukkaannuttuaan aikaisemmassa ottelussaan. Viimeisen hopean sai hyvät kisat paininut Ante Pulju sarjassa 43kg. Ante voitti kolme ottelua joista ypv pistein Oulun Aleksi Nivan 0-8 ja Kajaanin Veeti Passin 8-0 ja selätyksellä  Rovaniemen Xuxu Pyykön. Ainoa tappio tuli erittäin vahvalle ja taitavalle Joensuun Otto Pääkköselle ypv. 8-0 pistein.

Näiden mitalisijoen lisäksi Veikoille tuli myös kaksi nelossijaa joista toinen tuli alle 13v. 32kg:n sarjassa painineelle Miro Jaakolalle yhdellä otteluvoitolla ja kolmella tappiolla ja toinen alokkaiden 35kg:n sarjassa painineelle Riku Luirolle joka paini ensikertalaiseksi todella hyvin voittaen yhden ottelun ja häviten kolme tiukkaa matsia.

EI MITALEITA LAPPIIN SM PAINEISTA

Kadettien eli alle 18v. SM-paineista ei lappilaispainijoille tullut menestystä mitalisijoille asti Kokkolassa 13.4.2019. Parhaimmat sijoitukset olivat viidensiä joita niitäkin tuli lappiin vain neljä kappaletta joista yksi oli Veikkojen Veli-Matti Aikio sarjassa alle 60kg. Näin Vellu ei saanut kirkastettua kahta aikaisempaa pronssiaan kirkkaammaksi ja pettymys oli suuri myös hänelle itselleen. Lapin Veikoilla oli lisäksi mukana Ville-Veikko Engelberg joka harmittavasti joutui painimaan normaalia sarjaansa ylempänä koska oli katsonut painonsa väärin kilpailuja edeltävänä iltana luulleen olleensa oikeissa painoissa ja ylipainoa oli 100g  aamupunnituksessa. Ville-Veikko sijoittui sarjassa alle 51kg seitsämänneksi. Leevi Svartsjö paini sarjassa alle 65kg kahdeksanneksi ja myös Leevi oli pettynyt sijoitukseensa.

Kevät puolella painitaan vielä koululiikuntaliiton mestaruuksista Vantaalla ja sieltä on luvassa mitaleita niin sisuuntuneita tuntuvat painijamme olevan SM painien pettymyksiin.

Kasperille kultaa

Kokkolassa painittiin myös Kokko-Kalle turnaus 14.4. ja siellä oli Veikoista Kasperi Miettinen ja Luka Kemppainen alle 10v. 25kg:n sarjassa ja Emilia Miettinen aloittelijoiden tyttöjen alle 26kg:n sarjassa. Emilian painimuoto oli kisoissa vapaa kun taas pojat painivat grekoa joka meille lappilaisille on huomattavasti tutumpi painimuoto. Kasperi Miettinen paini ylivoimaisin ottein kultaan sarjassaan selättäen kaikki vastustajansa, samassa sarjassa oli hopealle oman seuran kova kilpakumppani Luka Kemppainen. Emilian sijoitus sarjassaan oli pronssi, Emilia ja Luka voittivat molemmat kaksi ottelua ja hävisivät yhden.

Tupla Paineissa tasaista vääntöä

Jos ei Veikoille tullut menestystä SM paineista niin ainakin legendaarisissa tuplapaineissa joka sarjan voittaja oli pyssykylän edustaja. Uutuutena kisoissa oli puffetti joka tulikin tarpeeseen sillä painijoiden lisäksi paikalla on aina paljon yleisöä joille puffetit herkut maistuivatkin kiitettävästi. Jos joku haluaa vielä katsoa kisoja niin se onnistuu Lapin Veikot Paini facebook sivuilta jossa kisat löytyy videoituna.

Tulokset Tupla Painit 17.4.2019

20kg 1. Ante Autio

2. Lara Kemppainen

25kg 1. Ailu Autio

2. Sofia Väyrynen

3. Ville Manninen

4. Tuure Lehtilä

26kg 1. Emilia Miettinen

2. Lenni Jaakola

3. Joona Annala

4. Otto Seppälä

27kg 1. Kasperi Miettinen

2. Luka Kemppainen

3. Sammeli Siirtola

4. Asla Autio

33kg 1. Elmeri Hirvonen

2. Riku Luiro

3. Eemeli Manninen

Vapaa tytöt

Sofia Väyrynen

Emilia Miettinen


Leeville hopeaa Tallinnasta

Tallinnassa painittiin 29.-31.3. Euroopan suurin nuorten painiturnaus johon osallistui huimat 2246 painijaa 280:stä seurasta ja 29:stä eri maasta. Lapin Veikoilla oli kisoissa kolme painijaa joista Leevi Svartsjö ja Ville-Veikko Engelberg painivat koulupojissa ja Veli-Matti Aikio kadeteissa. Kisat painittiin neljällätoista molskilla ja siellä sai sekä painijat että huoltajat olla tarkkoina että ehdittiin matseille ajoissa ja oikealle molskille. Onneksi Lapin Veikkojen painivat olivat aina paikalla kun ottelut alkoivat sillä kaikki vastustajat eivät olleet yhtä tarkkoja Ville-Veikko ja Leevi saivat molemmat yhden luovutusvoiton kun vastustaja ei saapunut paikalle.

Veikoista kisan aloitti Ville-Veikko joka sai ensimmäisessä ottelussaan luovutusvoiton Valko-Venäjän Ivan Stsezhkinistä. Toinen vastustajakin oli Valko-Venäläinen Saveliy Rashchynski jolle V-V kärsi ypv. tappion. Kolmannessa ottelussa Liettuan Vladislav Popionokkia vastaan syntyikin todellinen trilleri joka päättyi V-V:n 7-7 pistevoittoon viimeisillä suorituspisteillä. Viimeisessä ottelussa vastustaja olik Viron Rainier Plaser jolle V-V kärsi ypv. tappion ja lopullinen sijoitus oli 16.

Veli-Matti aloitti kisaurakkansa painimalla Latvian Arturs Seskensiä vastaan josta tuli ypv. tappio. Toisessa ottelussa vastustaja oli Venäjän Igor Volov jonka Vellu voitti pistein 9-3. Kolmannessa ottelussa oli jännitystä loppuun asti kun Ranskan Theo Guillot sai viimeisen pisteensä kaksi sekuntia ennen ottelun päättymistä ja tasapisteillä Vellu olisi voittanut ottelun. Vielä viimeisellä sekunnilla Vellu sai heitettyä ranskalaisen kenttään käsivarsiheitolla mutta heitto tuomittiin alkaneeksi yliajalla ja siitä ei saatu pisteitä jolloin Ranskalainen sai otteluvoiton ja Vellun tie katkesi näissä kisoissa tähän lopullisen sijoituksen ollessa 15.

Leevin kisaurakka alkoi painimalla Heinolan Joona Pennasta vastaan jonka Leevi selätti pisteidenkin ollessa tuolloin jo 10-0 Leeville. Toinen vastustaja oli Viron  Joosep Pärnälaas jonka Leevi niinikään selätti. Kolmas ottelu oli jo tiukempi kun Leevi joutui jo painimaan täyden ajan Viron Robin Samaruuteliä vastaan voittaen ottelun pistein 3-0. Neljännessä ottelussa vastustaja Latvian Sergejs Bizna ei ehtinyt molskille ajoissa ja Leevi sai hänestä luovutus voiton jonka jälkeen tuli vastaan Venäjän Vladislav  Barinov jonka leevi voitti tiukasti pistein 4-3. Semifinaali vastustaja oli Unkarin Nandar Hajdu joka ui kahdesti Leevin lenkkiin ja Leevi sai paikan finaaliin.  Finaalissa vastaan tuli Ruotsin Leo Foughani joka selätti Leevin jolloin Leeville ripustettiin kaulaan hopea ja Ruotsalaiselle kulta.

Seuraava koitos on pojilla Kokkolassa jossa painitaan kadettien Suomenmestaruuksista, kisoja voi seurata livenä netin kautta ja linkki löytyy painiliiton sivuilta.

Eero Tapio turnauskesta 2 kultaa

Kisaryhmän ollessa Tallinnassa Veikkojen nuoremmat taistelijat painivat Haukiputaalla 9 hengen joukkueen voimin ollen siellä paras seura alokkaissa. Joukkueen saaliiksi saatiin kaksi kultaa, kolme hopeaa, kolme pronssia ja yksi nelossija. Joukkuekilpailun voittoa voidaan pitää jo urotekona sillä taakse jäi myös isäntäseura Haukiputaan Heitto vaikka heillä oli kisoissa kaksi painijaa enemmän hankkimassa pisteitä. Kultaa Veikoille painivat Emilia Miettinen ja Asla Autio.

Empun ylivoimaa

Tyttöjen 24kg:n sarjassa Emilia oli ylivoimainen voittaen molemmat ottelunsa ypv. pistein 10-0. Ensin Empun pyöritykseen joutui Saimi Heikkinen Kajaanista ja toisessa ottelussa Emppu otti voiton isäntäseuran Iida Isokoskesta. Empun ykkösaseena kisoissa olivat taitavat puikkaukset ja rullaukset.

Asla Armoton

Asla oli armoton ja nopea otteissaan, vastustajien hapuillessa lenkkiotetta oli Asla jo vyötäisillä kiinni ja vastustajat oli molskin pinnassa ennenkuin tajusivat mitään tapahtuneen. Emilian tapaan myös Asla oli erittäin taitava rullaaja. Ensimmäisessä ottelussa Asla otti ypv. voiton Muhoksen Eero Seväkivestä joka oli ainoa joka pystyi ottamaan Aslasta pistesuoritusta, Aslalle voitto 14-2. Toisessa ottelussa taipui niinikään Muhokselta tuleva  Vilho Schmitt jonka Asla Selätti. Viimeisessä ottelussa Asla pyöritti ypv. voiton 12-0 Rovaniemen Jami Haikosesta.

Kolme hopeaa ja pronssia

Hopealle painivat Sofia Väyrynen 21kg:n alokas sarjassa kolmella otteluvoitolla ja yhdellä kirvelevällä selkätappiolla Sofian johtaessa ottelua selvästi kun neljä sekunttia ennen ottelun loppua vastustaja selätti Sofian. Toisen hopean paini Sammeli Hietanen alok. 26kg:n sarjassa neljällä otteluvoitolla ja yhdellä tappiolla. Kolmannen hopean nappasi Eemeli Manninen niinikään neljällä otteluvoitolla ja yhdellä tappiolla.  Eemelin sarja oli alok. 33kg. Pronssille painivat Elmeri Hirvonen alok. 35kg, Kasperi Miettinen p13 28kg ja Miro Jaakola p13 33kg.  Ville Manninen sijoittui neljänneksi alok. 23kg sarjassa.

Nuorempien painijoiden seuraavat kisat on kokkolassa Kokko-Galle turnaus jossa mukana Luka Kemppainen, Kasperi ja Emilia Miettinen. Näitäkin kisoja jotka painitaan 14.4. voi seurata livenä netistä ja linkin löytää painiliiton sivuilta.

LAPIN VEIKKOJEN MITALIKETJU JATKUI
HENRI HALONEN PAINI SM-HOPEAA

Lapin Veikkojen Henri Halonen paini 60 kilon sarjassa hopealle Seinäjoella järjestetyissä nuorten SM-paineissa lauantaina (23.3.2019). Henkka ei antanut vastustajilleen pistettäkään ennen finaaliottelua, jossa Ylistaron Kilpa-Veljien Nestori Mannila voitti hänet ylivoimaisella pistevoitolla 12-3. Ennen finaalia Henkka voitti Kajaanin Juntan Mehram Javanmirin (9-0), Lahden Ahkeran Vili Heikkilän (8-0) ja Lahden Ahkeran Miko Elkalan (8-0). Finaaliottelun Henkka aloitti hyvin mutta eksyi jatkossa kolmesti Mannilan käsivarsiheittoon.
Samassa sarjassa paininut Veli-Matti Aikio hävisi ensin tasaisessa ottelussa Kuortaneen Kunnon Pauli Järviselle pistein 3-6 ja toisessa ottelussa Lahden Ahkeran Lahden Ahkeran Miko Elkalalle pistein 0-9. Vellu sijoittui seitsemänneksi.

LAURI MÄHÖNEN PRONSSILLE TANSKASSA

Lapin Veikkojen Lauri Mähönen taisteli hienosti kolmanneksi Thor Masters –turnauksessa Tanskan Nyköpingissä lauantaina 16.3. 60 kg:n sarjassa paininut Late voitti alkukierroksilla Viron Helary Maegisalun (5-4) ja Ukrainan Viktor Petrykin (6-6). Semifinaalissa hän hävisi Saksan Christoper Kraemerille (0-6) mutta voitti pronssiottelussa Ukrainan Ihor Kurochkinin (5-0).
Thor Masters –turnaus on yksi suurimmista kansainvälisistä United World Wrestling Senior -turnauksista ja koulutusleireistä maailmassa.
Tänä vuonna turnauksessa oli vajaat 150 painijaa 19 eri maasta. Pistekilpailussa Suomi sijoittui viidenneksi.
Sodankylä on painipitäjä!

Myhi Turnaus Ilmajoella



Lapin Veikkojen painijat kävivät ottamassa mittaa pohjalaisista Ilmajoella Myhi Turnauksessa. Turnauksessa oli mukana 268 painijaa 46 eri seurasta. Veikoilla oli mukana Kasperi Miettinen pojat 9v. 27kg, Elmeri Hirvonen 9v. 34kg, Miro Jaakola 10v. 32kg ja Ville-Veikko Engelberg 17v. 48kg. Tuliaisina pojat kantoivat kotiin kolme pronssia ja yhden viidennen sijan. Kolme painijaa joutui jättämään kisat väliin sairasteluiden ja konfirmaatio tilaisuuden takia mikä oli vähän valitettavaa varsinkin Leevin ja Veli-Matin osalta koska näistä kisoissa olisi ollut mukavasti cuppi pisteitä jaossa. Kaikki mukana olleet pyssykylän edustajat pääsivät nauttimaan otteluvoitoista. Pikku taktiikka viilauksilla sijoitukset olisivat valmentajien mukaan voineet olla parempiakin kun pojat ei juurikaan taktikoineet vaan olivat aktiivisia heittoyrityksissä vaikka olivat olleet johdossa eikä riskejä olisi tarvinnut ottaa. Kaiken kaikkiaan oltiin kuitenkin tyytyväisiä kun liikkeitä tehtiin ja yritettiin ahkerasti olematta passiivisia, junnaamaan ehtii sitten vanhempana.



Kasperin tie pronssipallille

Kasperi aloitti kisat vauhdikkaasti selättämällä ensimmäisessä ottelussaan Vaasan Pepe Lempiäisen. Toisessakin ottelussa tuli komea selkävoitto pisteiden ollessa tuolloin vastustajan Soni Joensuun eduksi 4-2. Tämä voitto oli arvokas Kälviän Tarmon painijasta. Saloisten Salaman Niklas Sippala oli kolmannessa ottelussa liian kova luu, ottelu oli toki tasainen mutta Niklas onnistui selättämään Kasperin. Neljännessä ottelussa vastustaja oli Hyvinkään Otto Lipponen jonka Kasperi selätti johtaen ottelua tuolloin jo 7-0. Viimeinen vastustaja oli Vaasan Elias Kinnari jossa ratkaistiin hopean ja pronssin kohtalo, ottelu oli tiukkaakin tiukempi ja huolimatta Kassun hallinnasta voitto meni Vaasaan pistein 8-10.



Elmerin pronssi taival

Elmerin ensimmäinen vastustaja oli Laihian Aaro Norrgård, tästä tuli hieno selätysvoitto pisteidenkin ollessa tuolloin jo 8-0 Elmerille. Toinen vastustaja oli Lapuan Oskari Broo, tässä tuli harmittavasti selätys tappio huolimatta siitä että Elmeri hallitsi ottelua. Pisteet olivat ottelun loputtua 10-12 eli ennen selätyspisteitä Elmeri johti ottelua. Kolmannessa ottelussa tuli selkä tappio vahvalle Turun Aatos Pelto-Lampolalle. Pronssi ottelun Elmeri hoiteli ylivoimaisella pistevoitolla Ylä-Tikkurilan Robi Tikkasta vastaan.



Mirollekin pronssia kaulaan

Miro aloitti kisat ottelemalla Vähäkyrön Väinö Syrin kanssa ja ottelu ei ehtinyt kauaa vanheta kun Miro selätti vastustajansa. Toisessa ottelussa vastaan tuli Jalasjärven Perttu Kangasniemi, tämän ottelun Miro voitti ylivoimaisella pistevoitolla 10-0. Kolmannessa ottelussa vastustaja oli Lapuan Kaapo Broo jolle Miro kärsi kisojen ainoan tappionsa selätyksellä, Miro johti ottelua ennen selätystä pistein 14-10. Pronssiottelussa vastustaja oli Kälviän Tarmon Jonathan Hägglund josta tuli voitto pistein 13-4 joka varmisti Mirolle pronssimitalin.



Ville-Veikko viides

Ville-Veikon ensimmäinen vastustaja oli Sundsvallin Carl Zetterkvist joka voitti ottelun pistein 0-9. Toisessa ottelussakin vastustaja tuli naapurimaasta, Umeån Gustav Gellerstedttin Ville-Veikko voitti pistein 12-1 ja tämä tiesi paikkaa semifinaaliin jossa kuitenkin tuli tappio tutulle Kälviän Jimi Witickille selätyksellä ja tämä ratkaisi sijoituksen viidenneksi.



Kisat olivat valmentajien Ariko Miettinen ja Raine Pumpanen sekä tuomarina mukana olleen Jukka Hirvosen mielestä todella hyvin onnistuneet, olihan tämä koko joukkueem debyytti kisa tämän tasoisilla areenoilla.

Elmeri Hirvonen
Kasperi Miettinen
Miro Jaakola

VEIKOT TYLY ISÄNTÄ KOTIKISOISSA

 

Lauantaina 10.11. painittiin Liikuntahallilla perinteiset Pertsan Kultapainit, johon otti osaa 63 painijaa akselilla Ilmajoki-Sodankylä kymmenestä eri seurasta. Yhteispisteissä Lapinveikot oli ykkönen jättäen hopealle Kemin Innon ja pronssille Lapin Lukon. Lapin Veikot saalisti kahdeksan mitalisijaa, joista kaksi oli kultaista, neljä hopeaa ja kaksi pronssia. Kaikkiaan Veikkolaisia osallistui kisoihin 16 painijaa, joista yksi oli tyttöpainija.

 

Kultaa painivat Veli-Matti Aikio alle 17v. 60kg sarjassa ja Kasperi Miettinen alle 13v. 24kg sarjassa. Veli-Matti tarvitsi kultaansa kolme otteluvoittoa, jotka hän hoisikin mallikkaasti antamatta vastustajille pistettäkään. Ensimmäinen vastustaja oli Kajaanin Juntan Muhammed Kazemi jolle Vellu viimeksi hävisi yhdellä pisteellä junioreiden SM-kisoissa, jolloin Muhammed oli hopealla ja Vellu pronssilla. Ottelussa olikin revanssin makua, hiukan hiotulla ottelutyylillään Vellu hoisi ottelun helpohkosti kotiin pistein 12-0. Seuraavat ottelut päättyivät kumpikin 8-0 ypv voittoihin. Sarjavoitto nosti sijoitusta pohjois-suomen kadetticupissakin mukavasti toiseksi ja jäljellä on enään Rovaniemen osakilpailu eli Joulumaapainit.

Toisen Kullan paininut Kasperi Miettinen joutuikin sitten tekemään enemmän töitä voittonsa eteen, vaikka otteluita olikin vain kaksi. Molemmissa otteluissa Kassu oli alussa altavastaajana mutta onnistui sinnillään ja kylmäpäisyydellään kääntämään ottelut lopulta edukseen. Ensimmäisessä ottelussa vastustaja oli Kälviän Tarmon Onni Ojatalo jonka Kassu selätti alun vaikeuksien jälkeen pisteiden ollessa tuolloin 4-4. Toisesta ottelusta osattiinkin odottaa tulista ja tapahtumarikasta taistelua kun vastakkaisesta kulmasta asteli oman seuran luunkova Luka Kemppainen todella nopeine puikkeineen, liekö Petra Ollikin katsonut mallia nuista puikeista eli taaksemenoista. Alkuun tilanteet vaihtelivat kuten tavallista näiden poikien otteluissa, mutta ottelun jatkuttua näytti jo siltä että Luka taitaa vetää nyt pitemmän korren mutta jostain Kassu vielä kaivoi jippo kolomosen ja hoiti ottelun itselleen pistein 15-10. Kasperi paini vielä extra ottelunkin sarjaa ylempänä kun Muhoksen Voiton August Schmitille ei muuten olisi saatu matsia. Tässä Kasperi joutui keveämpänä taipumaan ja Augustille kirjattiin otteluvoitto.

 

Hopeaa painivat Sammeli Siirtola, Luka Kemppainen, Ville-Veikko Engelberg ja Kasperi miettinen extra ottelullaan. Näistä suurin yllättäjä taisi olla ”sattasen voimamies” Sammeli Siirtola joka otti kovista nimistä voittoja vaikkei itsellä ole vielä kokemusta kuin yhdestä aikaisemmasta kisasta. Sammelilla oli neljä ottelua, joista hän voitti kolme ja se neljäskin oli hiuskarvan varassa Sammelin mentyä selälleen pisteiden ollessa tasan ennen selätystilannetta, lopulta pisteet olivat 13-16 Kälviän Tarmon Soni Joensuun eduksi. Tässä sarjassa on reenivastustakin mukavasti kotimolskillakin. Luka Kemppaisen hopea toi Veikoille kaksoisvoiton alle 13v. 24kg:n sarjassa. Lukan ja Kasperin keskinäiset ottelut ovat aina ennalta arvaamattomia ja tällä kertaa Kasperi vei voiton. Kasperilla oli tiukka ottelu Kälviän Ojataloa vastaan mutta Lukalle tämä matsi näytti olevan vain suupala sillä voitto tuli vauhdikkaalla painilla pisten 14-2. Kolmas hopea tuli Ville-Veikko Engelbergille kahdella ottelulla joista toisen voitti. Ensimmäisessä ottelussa V-V joutui taipumaan Oulun Pyrinnön Saku Määtälle jolla on huomattavasti enemmän kokemusta kisoista ja se näkyi matsissa vaikka V-V:lla olikin vahvemmat kädet. Toisessa ottelussa vastustaja oli Muhoksen Voiton Valtteri Myllylä jonka V-V selätti tilanteen ollessa jo 8-0 omaksi eduksi.

 

Pronssia taistelivat itselleen Asla Autio ja Veikko Rundgren. Aslalle nämä olivat ensimmäiset kisat ja aloitus oli kyllä mahtava, kun Asla pisti Kemin Innon Tomi Törmäsen kylmästi selälleen, Haaparannan Matias Liisanantti voitti Aslan pistein 8-20 ja Lapin Lukon luunkova Luda Niva pisti Aslan selälleen. Viimeisessä ottelussa voitto tuli oman seuran Emilia Miettisestä. Veikko Rundgren joutui urakoimaan mitalinsa eteen peräti viiden ottelun verran, joista kolmesta tuli voitto ja kahdesta tappio.

 

Kisoissa palkittiin vielä ikäluokkien parhaat ja alokkaissa parhaaksi valittiin Lapin Lukon Luda Niva, alle 13v. paras oli Matias Maijala ja alle 17v:den paras oli Veli-Matti Aikio. Kisoissa palkittiin myös korkein silta ja sen teki ainoa tyttöpainijamme Emilia Miettinen. Seuraavat kisat ovatkin lähikisat Rovaniemen Joulumaapainit joihin Veikkojen painijat tulevat osallistumaan suurella joukolla.

PAINIJOILLA SUPERVIIKONLOPPU

LapinVeikkojen paini junnuilla oli todellinen superviikonloppu kun 13.10. painittiin Kemissä 1. Kemi Cup ja 14.10. Haaparannassa Ollen muistopainit. Totuttuun tapaan menestystä tuli molemmista kisoista, kultamitaleita tuli yhteensä 6kpl, Kemistä 4 ja Haaparannasta 2.

Kemistä kultaa painivat Sammeli Hietanen, Kasperi Miettinen, Veli-Matti Aikio ja Henri Halonen. Haaparannasta kultaa saivat Kasperi Miettinen ja Leevi Svartsjö. Henrikin sai Haaparannasta kultaa mutta edusti siellä paikallista seuraa. Lisäksi Kemistä saatiin kaksi hopeaa, joista Luka Kemppaisen hopea toi sarjaan kaksoisvoiton ja toisen hopean taisteli itselleen Ante Pulju. Tuliaisina Kemistä oli vielä yksi pronssimitali, jonka sai kaulaansa Elmeri Hirvonen. Lisäksi Kemissä valittiin paras alokaspainija, joka oli loistavia otteita kisoissa näyttänyt Sammeli Hietanen.

Kemissä Veikoilla oli 11:sta painijan joukkue, kun taas Haaparannassa painittiin hieman pienemmällä yhdeksän painijan joukkueella Henrin edustettua siellä Haaparannan seuraa ja Vellu jätti nämä kisat väliin. Tuplavoittajan Kassun ja Leevin kullan lisäksi muita mitalisteja Ruotsissa olivat hopealla Luka, Veikko Rundgren ja Ante. Pronssia sai Ville-Veikko Engelberg.

Kemi Cup kuuluu Pohjois-Suomen kadetti cuppiin ja siellä ovat tiukasti rahapalkinnoissa kiinni Veli-Matti ja Leevi. Cuppia on vielä kaksi kisaa jäljellä ensin kotikisamme Pertsan Kultapainit ja viimeisenä Rovaniemen Joulumaa Painit.

Lauri MM-molskille

Lapin Veikkojen Lauri Mähönen on valittu loppukuusta painittaviin miesten MM-kisoihin Budapestiin. Valinta on merkittävä ja se on iso harppaus kohti Olympialaisia. Aikaisemmin samaan on Sodankylästä pystyneet Pertti Ukkola, Taisto Halonen ja Marko Korpela. Sodankylän maine painimaakuntana sai taas katetta ja laji voi hyvin, harrastajia salilla kulkee yli viidenkymmenen harrastajan verran. MM kisoja voi seurata livenä UWW:n sivuilta ja sinne löytää helpoimmin painiliiton sivujen kautta.

Kemi Cup

alok               24kg              1. Sammeli Hietanen

                      33kg              3. Elmeri Hirvonen

pojat 11v.      24kg              1. Kasperi Miettinen

                                            2. Luka Kemppainen

                      32kg              4. Miro Jaakola

                                            6. Veikko Rundgren

                      47kg              2. Ante Pulju

pojat 14v.      48kg              8. Ville-Veikko Engelberg

pojat 17v.      60kg              1. Veli-Matti Aikio

                      65kg              4. Leevi Svartsjö

Juniorit          63kg              1. Henri Halonen

 

Olles minnesträff

Knattar          24kg              1. Kasperi Miettinen

                                            2. Luka Kemppainen

                      26kg              4. Sammeli Hietanen

                      32kg              2. Veikko Rundgren

                                            4. Elmeri Hirvonen

                                            8. Miro Jaakola

                      47kg              2. Ante Pulju

pojkar            48kg              3. Ville-Veikko Engelberg

                      68kg              1. Leevi Svartsjö                                                           

Tapsan painit painittin Muhoksella 8.9. Ohessa juttu Lapin Veikkojen painijoista kisoissa.

 

TAPSAN PAINEISTA 4 KULTAA VEIKOILLE

Muhoksella painittiin 8.9. perinteiset Tapsan Painit joissa oli mukana Lapin Veikkojen kivenkova joukkue joka koostui yhdeksästä painijasta. Kultaa joukkueelle toivat Luka Kemppainen (22kg), Kasperi Miettinen (24kg), Eino Kuusela (31kg) ja Veli-Matti Aikio (60kg). Hopeaa painivat Sammeli Hietanen (24kg) ja Veikko Rundgren (33kg). Mitalisijojen ulkopuolella olivat neljänsinä sarjoissaan Elmeri Hirvonen ja Nico Yliaska. Leevi Svartsjö oli sarjassaan viides.

 

Luka Kemppaisen kulta tuli kahdella ylivoimaisella pistevoitolla. Ensin Lukan kivenkovat otteet sai kokea Muhoksen Voiton Eero Seväkivi ja toinenkin kovanonnen soturi nimeltään Vilho Schmitt oli Muhoksen voiton miehiä. Molemmat ottelut päättyivät 12:0 pistein ja molemmissa pisteet tulivat komeista takavyöheitoista, jotka eivät ole kovin yleisiä vielä näissä sarjoissa.

 

Kasperi Miettinen saalisti kultansa kolmella selkävoitolla. Ensimmäinen vastustaja oli Oulun pyrinnön Mihail Ivanchik jonka Kasperi selätti tylysti antamatta vastustajalle pistettäkään. Toinen vastustaja oli länsinaapurin Haaparannasta, HSKT:n Matias Liisanantti pistikin Kasperin jo hiukan tiukemmalle pisteiden ollessa 8:4 Kasperin hyväksi ennen selätystä. Loppuottelu vastustaja olikin sitten jo jäätävän kova oman seuran Sammeli Hietanen. Sammeli otti ottelussa heti komennon syöksyen sylille ja kaataen siitä Kasperin mattoon ja toisti vielä saman liikkeen uudestaankin mutta matossa ote oli vielä liian löysä ja notkea Kasperi kampesi sieltä itsensä irti ja sitoi vielä niskalenkki otteen Sammelista ja se piti niin hyvin, että Sammelin hartiat kastuivat ja näin Kasperille kultaa ja Sammelille Hopeaa.

 

Kuuselan Eino taisteli kultansa myös kolmella otteluvoitolla, joista kaksi päättyi ylivoimaisiin pistevoittoihin ja yksi selätykseen. Ensimmäinen vastustaja oli oman seuran väkivahva Nico Yliaska jonka Eino voitti pistein 8:0. Ottelu oli nopeasti ohi, mutta oli tiukempi mitä nuo numerot kertoo. Toinen vastustaja oli Lakeuden painin Paavo Lasanen, tästä tulikin sitten jo tosi tiukkaa vääntöä pisteiden ollessa tasan 6:6 Einon selätettyä vastustajansa. Tämä voitto varmisti loppuottelupaikan ja vastaan asteli Haukiputaan Heiton Eero Järvelin josta Eino pyöritti 14:5 ypv voiton jolla varmistui sarjan voitto. Eino palkittiin vielä parhaana poikapainijana upealla pokaalilla.

 

Neljännen kultamitalin Veikoille toi Veli-Matti Aikio. Vellun vastustaja oli viisinkertainen SM mitalisti Haukiputaan Heiton Kimi Mustonen. Kimi on aina paininut ylemmässä sarjassa kuin Vellu ja pojat eivät ole aikaisemmin ottaneet keskinäistä ottelua. Ottelun ensimmäinen minuutti olikin sitten tunnistelua molemmin puolin, josta seurasi varoitus ja mattoon pano. Varoituksen sai Vellu ja vastustajaa hyvitettiin pisteellä, Kimi haki rullausta, jonka Vellu kuitenkin passasi siirtyen 2:1 johtoon. Ottelun jatkuttua vielä hetken tasaisena Vellu pääsi sylille Kimin yritettyä lenkkiä josta noston kautta pisti vastustajan kenttään pisteen oli tällöin 4:1 ja summeri soi ensimmäisen erän loppumisen merkiksi. Toisessa erässä Kimi yritti hakea väkisin pistesuoritusta mutta Vellu piti vahvemmilla käsillään hyvin yritykset aisoissa, josta harmistuneena Kimi lähti työntämään kovaa ja saikin työnnettyä Vellun matolta ulos saaden siitä pisteen. Tämän jälkeen Vellu horjautti Kimiä syöksyen sylille ja kaataen mattoon, josta tuli ratkaisevat kaksi pistettä ja 6:2 voitto.

 

Kisoihin Osallistui kuusitoista seuraa ja Lapin Veikkojen sijoitus oli kokonaiskisassa 4. Alokkaissa Veikot oli ykkönen 25 pisteellä, Oulun ollessa toisena 24 pisteellä.

 

-Jari

 

Yhteiskuvassa vasemmalta alkaen Veli-Matti Aikio, Henri Tervo, Leevi Svartsjö, Elmeri Hirvonen, Eino Kuusela, pokaalin takana Veikko Rundgren, Kasperi Miettinen ja Reijo Svartsjö. Osa kerkesi lähteä kotimatkalle ennen yhteiskuvaa.

PAINIJOIDEN KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET KOMMATISSA

 

Lapin Veikkojen painijoiden kauden 2017-2018 päättäjäiset pidettiin Kommatti-lammen laavulla 5.6.2018. Tarjolla oli palkintojen lisäksi monenlaisia herkkuja ja nuorimpien painijoiden iloksi palkintoja tuli jakamaan ”ykkösnyrkkimme” Lauri Mähönen. Kaikki alokkaat ja olympiaryhmäläiset palkittiin seuran logolla varustetulla mitallilla ja lisäksi palkittiin ikäluokkien parhaat ja kehittyneimmät painijat pokaalein ja stipendein. Lisäksi jaettiin vielä kiertopalkintona taitelija Erkki ”Aate” Alajärven painijaveistos joka on kiertänyt painijalta toiselle jo vuodesta -77 jolloin Siilashallilla painittiin poikien SM-kisat ja näissä kisoissa oma poikamme Taisto ”Jätkä” Halonen otti ensimmäisen SM kultansa.

 

Alokas-sarjoissa painineille jaettiin kaksi Pikku-Pekka patsasta ja näiden jakoperusteena toisen patsaan saa parhaasta kisamenestyksestä ja toinen jaetaan kannustavalle, ahkeralle ja hyvää esimerkkiä näyttävälle painijalle. Patsaat jaetaan Pekka Hietasen muistoa kunnioittaen. Parhaasta kisamenestyksestä alokkaissa palkittiin Kasperi Miettinen joka voitti kaikki kilpailunsa: Pertsan Kultapainit, Joulumaa Painit (Roi), Rampan muistopainit (Kemi) ja Eero Tapio Turnaus (Haukipudas). Reilun ja kannustavan palkinnon sai Veikko Rundgren joka paitsi harjoitteli ahkerasti oli kisareissuilla hyvin toiset huomioon ottava kilpakaveri antamatta itse kuitenkaan periksi ottelutilanteissa taistellen sinnikkäästi oli vastassa kuka tahansa. Näitä patsaita jaetaan painijoille vain kerran elämässä ja ovat siten todella tavoiteltuja ja arvostettuja.

 

Vanhempien ikäluokkien painijoille jaettiin pokaalit ja stipendit, näiden jakoperusteena oli kisamenestys ja kehitys. Ikäkausi painijoiden kehittyneimpänä palkittiin Ante Pulju joka olisi voinut painia tämän kauden alokas-sarjoissakin mutta valitsi itse rohkeasti ikäkausisarjat menestyenkin niissä hyvin, Pertsan Kultapainit 3., Joulumaapainit 1., Rampan muistopainit 1. ja Eero Tapio Turnaus 2.

 

Poikien alle 17v. parhaan pokaalin pokkasi Veli-Matti Aikio junioreiden SM-pronssilla ja Koulu Liikunta Liiton mestaruus pronssilla. Poikien kehittyneimpänä palkittiin Leevi Svartsjö.

 

Miesten parhaana palkittiin Henri Halonen joka kotikisoissa otti jopa hieman yllättäen pronssimitalin ja toisti vielä tempun junioreiden SM-kisoissakin ottamalla sieltäkin pronssimitalin. Seuramme ”ykkösnyrkin” Lauri Mähösen kausi meni karille polvivamman ja leikkauksen vuoksi mutta ehti Lauri ottaa ennen vastoin käymisiä arvokkaan voiton Vantaan Paini-Cupista jossa taisteli maailman parhaat painijat.

 

Aaten veistämä painija patsas jaettiin tänä vuonna Veli-Matti Aikiolle menestyksekkäästä kaudesta.

 

-Jari

 

Esko Olavi Taskinen (23.12.1932 Kemi - 31.3.2018 Sodankylä)

 

Ammatiltaan Esko Taskinen oli varasto- ja laitosmies. Painissa hän edusti ensin Kemin Vetoa ja vuodesta 1947 Kemin Intoa. Painin lisäksi hän harrasti nuorempana voimistelua ja vanhempana kuntoliikuntaa.

Moskovan festivaalikilpailuissa vuonna 1957 vapaan 57 kg:n sarjassa Esko sijoittui viidenneksi. TUL:n mestaruuskisoissa vuonna 1958 hän otti vapaan 57 kg:n sarjassa pronssia. Vuonna 1960 hän sijoittui kr.room. painissa neljänneksi. Lisäksi hän saavutti useita TUL:n Lapin piirin mestaruuksia ja mitalisijoja vuosina 1951-1961.

Esko oli koko ikänsä Kemin Innon ja TUL:n Lapin piirin luottamustehtävissä. Kalottiurheilun painilajijaoston sihteeri/rahastonhoitajana hän oli vuodesta 1987 kuolemaansa saakka. Lisäksi hän toimi aktiivisesti painituomarina.

Esko sai mm. TUL:n kultaisen ansiomerkin, Suomen Urheilun hopeisen ansiomitalin kullatuin ristein, Kemin Innon kultaisen ansiomerkin ja Suomen Painiliiton hopeisen ansiomerkin.

 

Sodankylässä Lapin Veikkojen painikilpailuissa Esko oli huoltajana ja painituomarina tuttu ja arvostettu vieras. Hän kuului kymmeniä vuosia painin kalottimaajoukkueeseen joko huoltajana, tuomarina tai johtajana. Esko oli todella iloinen, kun miesten SM painit saatiin Sodankylään ja kertoi odottaneensa tätä kisareissua erityisen innolla, kun tämän tasoisia kisoja ei Lapissa aikaisemmin ollut. Kuulemamme mukaan yksi ympyrä on jälleen sulkeutunut, sillä Eskon ensimmäinen painimatka oli suuntautunut Sodankylään, kuten tämä viimeinenkin.

 

Lapin Veikkojen painiväki kunnioittaa Esko Taskisen muistoa.

 

Esko Taskinen

Kv.Pertsan kultapainit 2017 tulokset

 

 

 

Lauri Mähöselle miesten SM-kultaa 2017!

 

Kts. kisatuloksia sivu.

Lauri voitti miesten SM-kultaa Lapualla!!