2013

Leeville kultaa Haukiputaalta


Lapin Veikkojen painijat kävivät Haukiputaalla maailmanmestari Eero Tapion nimikkopaineissa 2.3.-13. Poikien menestysputki sai jatkoa vaikka tällä kertaa myös alokkaamme: Otto Kuusela, Arttu ja Roope Kulmunki, Veli-Matti Aikio ja Leevi Svartsjö painivat kilpasarjassa eli kokeneempiaan vastaan.

Leevin upeat käsivarsiheitot toivat kultaa alle 9v. 35kg sarjassa. Henri ”Taiston poika” Halonen paini hopeaa alle 17v. 38kg sarjassa häviten ainoastaan hallitsevalle suomenmestarille Kajaanin Juntan Santeri Kvistille. Pronssia saivat Otto Kuusela, Arttu Kulmunki, Veli-Matti Aikio ja Oskari Miettinen. Neljänsiksi sijoittuivat Roope Kulmunki ja Aleksi Moskuvaara.

9.2.2013 Rampan muistopainit, Kemi Lapin Veikkojen mitalimiehet Rampan painien jälkeen. Edessä vasemmalla OttoKuusela, Veli-Matti Aikio, Roope Kulmunki, Leevi Svarstjö ja Arttu Kulmunki. Takarivi vasemmalta Oskari Miettinen, Santtu Pekkala ja Aleksi Moskuvaaara. ALEKSILLE POHJOISEN ALUEEN MESTARUUSKemissä painittiin 9.2.-13 Raimo Taskisen, eli Rampan muistopainit, joiden yhteydessä ratkottiin myös Pohjois-Suomen mestaruudet ikäkausisarjoissa. Lapin Veikkojen menestys oli huimaa sillä kisoihin lähti kahdeksan pojan joukkue joka toi kotikylään 4 kultaa, 2 hopeaa ja 2 pronssia.     Alueen mestaruuskisoihin osallistuivat Aleksi Moskuvaara ja Santtu Pekkala. Aleksi voitti sarjansa upein ottein joista ei mielikuvitusta puuttunut. Santulle tuli hopeaa sarjassa 74 kg johon hänellä on melkein 10 kg:n alipaino, joten suoritusta voidaan pitää kovana. Santun ongelmana on kotimolskilla harjoituskaverin puute, mutta pianhan nuo nuoremmat tuosta kasvaa ja sparraajia löytyy.     Nassikoissa kultaa saivat Otto Kuusela, Roope Kulmunki ja Oskari Miettinen. Hopeaa tuli Veli-Matti Aikiolle ja pronssia saivat Arttu Kulmunki ja Leevi Svartsjö.     Painijoiden noususuuntainen menestys tuo vielä paljon ilon- ja ylpeyden aihetta kotikylään, kunhan vielä saataisiin pian harjoitusolot kuntoon, sillä nykyisissä tiloissa pojat antavat turhan paljon etua vastustajille.     Painijoiden kuulumisia voi nyt myös seurata Facebookin kautta/ Lapin Veikot Paini, käykää katsomassa ja tykkäämässä. 26.1.2013 Oulun Pyrinnön kansainväiset ikäkausikilpailut Oulun kisoissa Lapin Veikkojen painijat näyttivät taas taitavia otteitaan. 13-vuotiaiden sarjassa 35kg Henri Halonen otti hienon sarjavoiton ja kaulaansa kultaisen mitalin. Aloittelijasarjoissa Kulmungin veljekset ottelivat hienosti mitaleille, Roope nappasi 29-kiloisissa kultaa ja pikkuveli Arttu 31-kiloisissa pronssia. Kultajuhlaa jatkoivat Oskari Miettinen sarjassa 34kg sekä Leevi Svartsjö 36-kiloisissa. 18.-19.1.2013 TANA CUP , Norja Kisat olivat keränneet ison joukon painijoita, yhteensä 251. Isäntämaa Norjan lisäksi kilpailijoita oli Ruotsista, Venäjältä ja Suomesta. Jokainen meidän pojista sai painia 3-4 ottelua, joten kokemusta karttui mukavasti lisää. Sitten tuloksiin: Alokkaat 10 v 28 kg Otto Kuusela sai pronssimitalin voiton mennessä Venäjälle. Sarjassa pojat 12 v 27 kg voitto meni myös Venäjälle, Veli-Matti Aikio toi pistesijan 4. Lapin Veikoille. 15 v 47 kg Aleksi Moskuvaara eteni finaaliin asti, jossa joutui toteamaan tällä kertaa norjalaisen paremmakseen, mutta hopeamitali kaulassa tultiin kotia. Seniorit 66 kg Santtu Pekkala sai pistesijan 5. Sarja oli kova, painimassa kolme venäläistä ja norjalainen Santun lisäksi.