Kisatuloksia

 Kajaanin Juntan painikisat 28.4.2012

 

                                                     Oskari paini voiton

Lapin Veikkojen Oskari Miettinen paini voiton Kajaanin Juntan painikisoissa. Oskari paini alokkaiden 29 kg:n  sarjassa  ja otteet olivat semmoisia että kokeneemmatkin voisivat ottaa mallia.

Lapin Veikoilla oli Kajaanissa 7 poikaa painimassa, joista viisi paini alokassarjoissa ja kaksi kokeneissa. Kaikki pojat ovat kehittyneet hurjaa vauhtia ja huoltajat,valmentajat ym. tukijoukot voivat olla ylpeitä heistä. Pojat painivat seuraavasti:

Alokkaat:  25 kg          Hurjana taistelijana tunnettu Otto Kuusela voitti mestarin ottein KKV:n  Antti Hyvösen, mutta joutui taipumaan Muhoksen Olli Kalaojalle.  Otto oli sarjassaan toinen.

27 kg                              Tässä sarjassa Veikoilla oli kaksi edustajaa, Veli-Matti Aikio ja Roope Kulmunki.  Veli-Matti voitti sarjan voittajan Kasper Heikkisen Kajaanista, mutta tappio tuli tiukassa ottelussa seurakaveria Roopea vastaan (5-6). Roope puolestaan voitti muut ottelut ja näin ottelut menivät ristiin ja Veli-Matti sijoittui kolmanneksi Roopen jäätyä neljänneksi.                                                                                                                 

29 kg                             Sarjan voiton vei  jo alussa mainittu Oskari Miettinen. Lisäkehuna voitaisiin kertoa kisojen komeimmasta kieppi heitosta, jossa kaverin tossut hipoivat Kajaanihallin kattoa, joka ei muuten ole matalalla.

34 kg                             Veikkojen edustajana oli Leevi Svartsjö.  Leevi voitti sarjan kolmosen Joona Kumpulaisen, mutta otteluiden mentyä ristiin Leevi sijoittui sarjassaan neljänneksi. Väkivahva Leevi ei päästänyt helpolla selvästi isompiaan ja vanhempia vastustajiaan, tästä pojasta kuullaan vielä!                                                                

Kokeneet:  35 kg        Sarjassa painijoitamme edusti Juho Kuusela.  Juho oli sarjassaan viides.  Juhon käsivarsi puri Oulun Anton Purolaan, muissa otteluissa tuli tällä kertaa tappio.

42 kg                               Tässä sarjassa paini pronssille Aleksi Moskuvaara.  Aleksin otteissa näkyi harjoitusvastustajien puute.  Heitot olivat puhtaita ja varsinkin ylilyönnit onnistuivat komeasti.  Pientä arkuutta otteisiin oli havaittavissa, tyyli oli kovasti ”Asell”-mainen. Voitto tuli Oulun Tuomas Loposesta.  Ilmajoen Mika Tarkkanen(1.) ja Kajaanin Joel Mettala (2.) saavat olla varuillaan kun Aleksille saadaan matseja alle.

                         

Sodankylän pojat mitaleineen Kajaanin kisoista.

 

 

Lapin Veikot ry painijaosto                                                          01.4.2012

 

Alokaspainijat kävivät  31.3.2012 Oulussa Koskelankylän Riennon alokaspaineissa syksyllä 2011 kilpailemisen aloittaneet,  joissa tuli menestystä ihan saavi kaupalla.

Ottelutuloksia:

9 vuotiaat  sarja 27 kg:  Valtteri Raudasoja Lalu – Otto Kuusela Lapve selkähäviö.  Valtteri sai Otosta niskalenkin, josta tuli selkähäviö, pisteet olivat 7 – 2.  Valtteri on aloittanut kilpailemisen 2010 syksyllä. Otto Kuusela Lapve  - Elias Vuollet Muvo selkävoitto. Otto sai heti niskalenkin, josta teki selätyksen . Oton sijoitus oli 2.

9 vuotiaat sarja 28 kg:  Arttu Kulmunki  - Oskari Anttila LNM  pistevoitto  12 – 4. Arttu teki tasaisesti pisteitä taakse menoilla ja rullauksilla. Arttu Kulmunki – Elias Kujala pistehäviö. Kaveri oli askeleen edellä joka osa-alueella. Arttu Kulmunki – Jukka Liimatainen OP ylivoimainen pistevoitto 10 – 0. Arttu hoiteli homman tyylikkäästi . Artun sijoitus  2.

9 vuotiaat sarja 33 kg: Leevi Svartsjö – Luka Mikkola Lalu, Leevi johti 9 – 6 kun tuli selkähäviö.  Leevi Svartsjö – Kasper Kantola pistevoitto 12 – 8.  Leeviltä hyviä mattosuorituksia. Leevi Svartsjö – Sampo Mäkinen Lalu selkävoitto. Niskalenkki johon kaveri jäi. Leevin sijoitus 2.

12 vuotiaat sarja 28 kg:  Roope Kulmunki – Joonas Leinonen LNM selkähäviö. Johtoasema 11 – 6, niskalenkki. Veli-Matti Aikio – Roope Kulmunki pistevoitto 10-10.  Veli-Matilla isompi arvoinen pistesuoritus. Veli-Matti Aikio – Joonas Leinonen LNM selkähäviö.  Heti alussa tuli lenkki kaulaan.

Sijoitukset :  Veli-Matti oli 2. ja Roope oli 3.

 

Lapin Veikot ry painijaosto                                            01.4.2012

Painijaosto järjesti alokkaiden tuplapainit Kitisenrannan painisalissa keskiviikkona 29.3.2012. Kisoissa nähtiin tasaväkisiä otteluja.

Ottelutulokset

Sarja  25 kg:

Nicolas Leskisenoja – Arttu Koskelo 2 - 2

Nicolas Leskisenoja – Jasu Kangas  luovutus

Sarja  27 kg:

Roope Kulmunki – Otto Kuusela  pistevoitto 4 – 3

Veli-Matti Aikio – Arttu Kulmunki  pistevoitto 4- 1

Roope Kulmunki – Arttu Kulmunki  pistevoitto 9 - 8

Otto Kuusela – Veli-Matti Kuusela pistevoitto 5 - -4

Roope  Kulmunki – Veli-Matti Aikio pistevoitto 3 – 1

Otto Kuusela – Arttu Kulmunki pistevoitto 9 – 5

Sarja 31 kg:

Oskari Miettinen – Leevi Svartsjö pistevoitto 12 – 1

Palkintojärjestys :     sarja 25 kg     1 Arttu Koskelo

                                                        2 Nicolas Leskisenoja

                                                        3 Jasu Kangas

                                  sarja 27 kg    1 Roope Kulmunki

                                                        2 Otto Kuusela

                                                        3 Veli-Matti Aikio

                                                        4 Arttu Kulmunki

                                  sarja 31 kg    1 Oskari Miettinen

                                                        2 Leevi Svartsjö

 

 

Rampan muistopainit Kemissä 10.3.2012

Lapin Veikoilla oli runsas joukko painijoita viikonloppuna Kemissä. Varsinkin alokkaiden sarjoissa oli vauhdikasta , kun parhaimmillaan kahdella matolla oli kolmekin "lapinveikkolaista" yhtäaikaa. Osallistujia oli 101, omien lisäksi myös Norjasta ja Ruotsista ja matseja 123. Viidentoista seuran joukosta Lapin Veikot sijoittui hienosti kolmanneksi tuliaisinaan neljä kultaa, kaksi hopeaa, yksi pronssi sekä neljäs että viides sija.

Otteita tuloksista:          ALOKKAAT

                                      26 kg       1. Otto Kuusela            ( 2 ottelua, molemmista voitto)

                                                      2. Veli-Matti Aikio         ( 2 ottelua, joista tappio ja voitto)

                                       27 kg      2. Roope Kulmunki       ( 2 ottelua, joista tappio ja voitto)

                                       33 kg      1. Oskari Miettinen      ( 3 ottelua, joista kaikista voitto)

                                                      3. Leevi Svartsjö         ( 3 ottelua, joista tappio-voitto-tappio)

                                                      4. Arttu Kulmunki         ( 3 ottelua, joista ei tällä kertaa voittoa)

                                       POJAT 11-13 V.

                                        32 kg     1. Henri Halonen          ( 2 ottelua, molemmista voitto)

                                        35 kg     5. Juho Kuusela           ( 4 ottelua, joista ei tällä kertaa voittoa)

                                        42 kg     1. Aleksi Moskuvaara   ( 2 ottelua, molemmista voitto)

Mitalihohtoiset LapVe:n pojat Oskari, Arttu, Juho, Veli-Matti, Otto, Roope, Henkka, Leevi, ja Aleksi.

 

 EERO TAPIO-TURNAUS HAUKIPUTAALLA 3.3.2012

Lapin Veikkojen painijat ( 5 painijaa ) osallistuivat menestyksekkäästi perinteiseen Eero Tapio- turnaukseen Haukiputaalla. Kilpailu oli samalla Suomi Cupin osakilpailu. Painijoita oli kokoontunut Haukiputaalle 21 eri seurasta ympäri Suomen maata. Yhteispisteissä joukkue sijoittui yhdeksänneksi. Painijat saivat kaksi sarjavoittoa, kaksi hopeasijaa ja yhden pronssin.

Sarjassa P 8 v 27 kg Otto Kuusela paini väkevästi voittaen Lapin Lukon Joel Salmelan vaiherikkaassa ottelussa 18-7, sekä Haukiputaan Heiton Aleksi Pöyskön selätyksellä. Loppuottelussa Otto sai tunnustaa paremmakseen Lukon Valtteri Raudasojan, joka onnistui selätyksessä.

Sarjassa P 14 31kg Henri Halonen voitti Oulun Pyrinnön Kimi Mustosen sekä Valtteri Oikarisen. Henri hävisi vain yhden erän matseistaan.

Sarjassa P 14 33 kg Juho Kuusela aloitti reippaasti selätyksellä Saloisten Salaman Eetu Saarenpäätä vastaan ja seuraavaksi vastaan asteli Lapin Lukon Elias Salmela, jolle Juho hävisi selätyksellä. Kolmannessa ottelussa Haukiputaan Jere Ylifranttia vastaan Juho sai heitettyä niskalenkin, joka johti selätykseen.

Sarjassa P 17 v 69 Santtu Pekkala voitti vastustajansa Kirkkoniemen Markus Tjejden ja Saloisten Antti Timosen rullaamalla molemmista 6-0 lukemat kahdessa erässä.

Miesten 66 kg sarjaan osallistuivat Lauri Mähönen ja Santtu Pekkala. Molemmat hävisivät ottelunsa Kuortaneen Kuntoa edustaneelle Ville Pasaselle sekä Bodenin Noor Alille. Keskinäisessä ottelussa pojat painivat odotetun tasaisesti Laurin voittaessa kahdessa erässä matolta ulosviennillä sekä puolustupisteellä.

Sarja  8v 27 kg
                     2) Otto Kuusela

        14v 31kg
                     1) Henri Halonen

        14v 33kg
                     2) Juho Kuusela

        17v 69kg
                     1) Santtu Pekkala

        Jun/Sen 66kg
                     3) Lauri Mähönen
                     4) Santtu Pekkala

Tuplapainit Kitisenrannalla 28.2.2012

Kitisenrannan painisalissa jäsentenvälisissä tuplapaineissa painittiin taas tiukkoja matseja.

Tulokset: sarja 24 kg 1 Otto Kuusela

         2 Arttu Kulmunki

         3 Arttu Koskelo

   sarja 26 kg 1 Roope Kulmunki

         2 Veli-Matti Aikio

                    3 Leevi Svartsjö

Ottelutulokset:  Sarja 24kg   Otto Kuusela - Arttu Kulmunki   pv  24 - 15

                    Arttu Koskelo - Otto Kuusela   pv  4 - 24

                    Arttu Kulmunki - Arttu Koskelo  pv  4 - 0

            Sarja 26 kg    Roope Kulmunki - Veli - Matti Aikio pv  11 - 3

                     Leevi Svartsjö - Roope Kulmunki  pv  6 - 5

                     Veli - Matti Aikio - Leevi Svartsjö  pv 12 - 8

 

Ilmajoen Myhi-painit 25.2.2012

Ilmajoen Kisailijoiden kansainvälisissä Myhi-paineissa Lapin Veikkojen painijat hakivat menestystä seuraavasti:
 12 v
30kg 
3) Henri Halonen  
Ottelutulokset: Henri Halonen -  Lauri Perälä Lapuan Virkiä pv 10-0
                                           -  Kasper Törmälä Kemin Into pv 7-0
                                           -  Joona Pöytälaakso IK  ph  0-1
                                           -  (pronssiottelu)  Roope Issakof IK pv 11-6

 17 v
65kg
3) Santtu Pekkala 
Ottelutulokset:  Santtu Pekkala - Henri Knaappi Tampere pv 2-1
                                              - Arttu Kalliolevo Porin PM ph 0-2
                                              - Christian Thor Tanska pv 2-1
                                              - (pronssiottelu) Juho Mäki-Kuusela Lapua pv 2-1

 

 

5.2.2012 Miesten kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisat Turussa

Lauri Mähönen sijoittui viidenneksi miesten SM-kisoissa sarjassa 60 kiloa. Voittajaksi paini Janakkalan Paini-Ilveksen Esa Uimonen, hopea laitettiin Kuortaneen Kunnon Ville Pasasen kaulaan ja pronssin otti KooVeen Jussi-Pekka Niemistö.

 

Tuplapainit Kitisenrannalla 31.1.2012

Lapin Veikkojen painisalissa jäsentenvälisissä tuplapaineissa painittiin mielenkiintoisia matseja.

Tulokset:    sarja 26 kg    1) Otto Kuusela

                                         2) Veli-Matti Aikio

                                         3) Arttu Kulmunki

                                         4) Arttu Koskelo

                   sarja 28 kg    1) Oskari Miettinen

                                         2) Roope Kulmunki

                   sarja 31 kg    1) Leevi Svartsjö

                                         2) Roope Kulmunki

                                         3) Aatu Leinonen

                   sarja 34 kg    1) Juho Kuusela

           Tytöt                     1) Erika Miettinen

Tuplapaineihin osallistujat edessä vasemmalta: Arttu Koskelo, Juho Kuusela, Veli-Matti Aikio, Aatu Leinonen. Takana vasemmalta: Arttu Kulmunki, Roope Kulmunki, Leevi Svartsjö, Otto Kuusela, Oskari Miettinen. Kuvasta puuttuu Erika Miettinen. Arttu, Roope, Otto ja Oskari toivat pokaalit Oulun ikäkausipaineista. Onnittelut pojille!

 

28.1.2012 TUL:n avoimet mestaruuspainit

Lauri Mähönen kävi Porvoossa avoimissa TUL:n mestaruuspaineissa ja toi sieltä sekä miesten että 20-vuotiaiden mestaruuden sarjassa 60 kg.

 

Oulun kansainväliset ikäkausikilpailut 28.1.2012

Oulun Pyrinnön järjestämiin kisoihin lähti Lapin Veikoilta sekä kokenutta että tuoreempaa painija-ainesta, osa painikoulun puolelta. Menestystä ja kisakokemusta karttui hienosti.

Aloittelijat

25 kg
2) Otto Kuusela  - neljä ottelua; 3 voittoa, finaalissa tappio Muhoksen Olli Kalaojalle

26kg
4) Veli-Matti Aikio   - neljä ottelua; 2 voittoa, 2 tappiota

28 kg
2) Roope Kulmunki   - kolme ottelua; 2 voittoa, 1 tappio
3) Arttu Kulmunki   - kolme ottelua; 1 voitto, 2 tappiota

30 kg
1) Oskari Miettinen   - kolme ottelua, joista kaikista voitto

36 kg
5) Leevi Svartsjö   - neljä ottelua, tällä kertaa ei voittoa 

Pojat 13v

32 kg
2) Henri Halonen  - neljä ottelua; 3 voittoa, 1 tappio

Pojat 17v

69 kg
2) Santtu Pekkala   - kolme ottelua; 3 voittoa, 1 tappio finaalissa Ilmajoen Vili Ropposelle

 

 

Tana Cup 21.1.2012

Tana Brun kansainväliseen kisaan osallistui painijoita Suomesta, Ruotsista, Venäjältä ja isäntämaa Norjasta. Lapin Veikoilla oli kisoissa kolmen kilpailijan edustus.

 12 v 37 kg

4) Juho Kuusela

 15 v 42 kg

5) Aleksi Moskuvaara

 17 v 63 kg

2) Santtu Pekkala

 

Joulumaapainit 10.12.2011

Rovaniemellä painittiin täysi päivä Lapin Lukon järjestämissä kisoissa: osanottajia oli paitsi isäntämaasta aina Keski-Suomea ja Pohjanmaata myöten, myös Ruotsista ja Norjasta. Lapin Veikot osallistui kisoihin viiden painijan voimin.

Aloittelijat

26 kg
3) Otto Kuusela

10v

33 kg
3) Juho Kuusela

13v

33 kg
4) Henri Halonen

39 kg
5) Aleksi Moskuvaara

17v

65kg
1) Santtu Pekkala

 

Pertsan kultapainit 12.11.2011

 Marraskuussa oli vuoden toisten kotikisojen vuoro. Lapin Veikot sijoittui kymmenen seuran välisessä mittelössä hienosti kolmanneksi, seitsemän painijan menestyksen ansiosta. Kultamitalit saivat kaulaansa Lauri Mähönen ja Aleksi Moskuvaara.

Aloittelijat

26kg
2) Otto Kuusela

30kg
2) Oskari Miettinen

10v

34kg
2) Juho Kuusela

13v

30kg
2) Henri Halonen

38kg

1) Aleksi Moskuvaara
5) Jesse Pitkänen

17v

63kg
1) Lauri Mähönen