Ajankohtaista

54-kiloisissa mitalinsa voittanut Lauri Mähönen kertoo menneensä Tampereelle selkeästi mitalia hakemaan.

Sompio-lehti 26.4.2010

Lauri paini SM–pronssia Tampereella

Sodankyläläinen, Lapin Veikkoja edustava Lauri Mähönen paini viikonloppuna Tampereella SM-pronssia. Maanantaina jo tavallisen arjen koulunpenkillä aloittanut 15-vuotias Mähönen paini mitalinsa 54 kilon sarjassa.

Tampereelle Mähönen kertoo menneensä selkeästi mitalia hakemaan.
-Ensimmäisen ottelun voitin, mutta sitten oli vuorossa Henri Selenius, joka voitti minut selätyksellä, kertoo Mähönen.

Onni onnettomuudessa Selenius otti sarjassa kultaa.
-Tuo varmisti minulle paikan jatkoon. Voitin seuraavat vastustajat pistein ja tie pronssiotteluun oli valmis.

Pronssiottelussa Mähönen kohtasi Joonas Ylitolvan ja vei ottelun numeroin 2-0.
-Kun mitali oli toiveissa niin näinhän sen piti mennä, toteaa tuore mitalisi.
SM-mitali on plakkarissa ja nuoren painijan mieli sen mukainen.
-Hyvältähän tämä tuntuu ja varmasti kannustaa harrastuksessa eteenpäin.

Judo vei hetkeksi

Lauri ei ole perheessään ainoa painia harrastava.
-Vuotta vanhempi Arttu veljeni on mukana harrastuksessa.
Painiharrastukseen mukaan Lauri kertoo menneensä ensimmäisen kerran ennen kouluikää.
-Sitten judo vei minut pariksi vuodeksi. Palasin painin pariin ja olen nyt paininut putkeen viisi vuotta.

Vaikka Mähöselle mitali maistuukin hän muistuttaa, että mitali ei ole ainoa paikkakunnan painijoiden joukossa.
- Teemu Pyhäjärvi ja Henry Kurkela ovat mitalisteja ennen minua, muistuttaa Mähönen.
Mähönen antaa kiitokset myös valmentajalleen Vesa Pyhäjärvelle.
-Hyvä valmentajana, vaativa ja sopiva siihen hommaan.
Tulevaisuuteensa Mähönen katsoo realistisesti.
-Tähtäimessä on edustuspaikka jossain arvokisoissa.
Mitalikahveja Mähönen ei ole vielä kavereiden kanssa nauttinut.
-Ei sen niin väliä. Kunhan pääsee salille, niin arkikin on juhlaa, toteaa painista erityisen paljon pitävä pronssimitalisti.

Sompio-lehti 26.4.2010

Sodankylään painimenestystä

Lapin Veikkojen painijat menestyivät erinomaisesti samana viikonloppuna painikisoissa sekä Kajaanissa, että Kirkkoniemessä.

Kajaanin ikäkausikisoihin osallistuivat Aleksi Moskuvaara, Lauri ja Arttu Mähönen. Poikien 12 v 32 kiloa sarjassa paininut Aleksi kärsi tappion ensimmäisessä ottelussaan, mutta voitti seuraavat kolme ottelua sijoittuen toiseksi. Poikien 17 v 57 kilon sarjassa Lauri Mähönen paini vakuuttavasti ja voitti kaikki neljä matsiaan. Lauri palkittiin kilpailujen parhaana painijana.Samassa ikäluokassa 66 kiloa sarjavoittoon otteli myös Arttu Mähönen voittaen kaksi ottelua.

Kirkkoniemessä miesten 74 kiloa sai Antti Korhonen vastaansa neljä kovaa venäläisiä, tuloksena kaksi niukkaa tappiota ja kaksi arvokasta voittoa. Antin sijoitus sarjassaan oli kolmas.

Sarjassa 15 v 59 kiloa Santtu Pekkala voitti sarjansa painien neljä ottelua norjalaisia vastustajiaan vastaan.Santtu selätti kaksi vastustajistaan ja voitti kaksi muuta ottelua ylivoimaisilla pistevoitoilla.

Sompio-lehti 18.3.2010 - VESA PEKKALA

Lauri ja Santtu menestyivät Ilmajoella

Helmikuun viimeisellä viikonlopulla painittiin Ilmajoella tasokkaat MYHI -painit. Itse kisoja isännöi moninkertainen arvokisamitalisti Marko Yli-Hannuksela. Lapin Veikot osallistui kisoihin kahden painijan voimin.
Sarjan 17 v 58 kg voittoon paini Lauri Mähönen kukistettuaan finaalissa Ilmajoen Juuso Latvalan puhtaasti 2-0.
Sarjassa 17v 63 kg finaalissa nähtiin tiukka matsi Santtu Pekkalan ja Hyvinkään Erno Halmesmäen kesken kovan väännön jälkeen Santtu vei ottelun erin 2-1.
Kisoissa painittiin päivän aikana neljällä matolla 259 ottelua.

Santtu Pekkala nousi Tanassa korkeimmalle korokkeelle.
Kuva: Sompio-lehti

Sompio-lehti 28.1.2010

Pekkala ykkönen Tanassa


Lapin Veikkojen painijat pärjäsivät hyvin tasokkaissa Tanan paineissa.
23.01.2010 painittuihin kisoihin osallistui 230 painijaa yhdeksästätoista seurasta Suomesta, Norjasta, Ruotsista sekä Venäjältä. Kisojen tasoa nostivat eteenkin Venäjän kuusi joukkuetta, joista kaukaisin oli Pietarin joukkue.
Sodankylän pojista mitaleille painivat Santtu Pekkala, Lauri Mähönen sekä Valtteri Pekkala. Jesse Pitkänen sijoittui sarjassaan hienosti kuudenneksi.
Sarjassa 15v. 59 kg paininut Santtu Pekkala nappasi hienon esityksen jälkeen sarjavoiton. Santtu voitti omassa lohkossaan norjalaispainijan selätyksellä sekä venaläisen tiukan väännön jälkeen 2-1(6-6, 4-2, 4-4).
Finaalissa Santtu sai vastaansa Snesnagorskin Artem Palamarchukin, jonka Santtu voitti 2-0(8-2, 1,0). Santtu palkittiin myös kisojen parhaana suomalaisena.
Lauri Mähönen paini hienosti toiseksi sarjassa 17v.58kg hieman alipainoisena, sillä puntari näytti Laurille 55kg. Lauri voitti norjalaisvastuksen näytöstyyliin, mutta loppuottelussa vastassa oli taitava Pietarin Petr Merkushev, joka vei matsin 2-0.
Valtteri Pekkala paini hienosti kolmanneksi napero sarjassa.

Santtu Pekkala punaisissa ja Vebjörn Larsen Mehamista.
Kuva: Sompio-lehti

Sompio-lehti 21.1.2010

LaVen painijoille kaksi mitalisijaa Jällivaarasta

Santtu Pekkala paini voiton Ruotsin Jällivaarassa sarjassa 17v. 63kg. Lauri Mähönen sijoittui toiseksi sarjassa 17v. 58kg.
Lapin Veikot osallistui Jällivaarassa painittuihin kisoihin kahden painijan voimin.
Poikien paini sujui mainiosti. Santtu otti vahvalla painimisella kolme otteluvoittoa Norjan pojista. Laurin paini ottelunsa myös vahvasti, mutta joutui tunnustamaan finaalissa Bodenin Parviz Sultanin paremmakseen.
Samaan aikaan järjestettiin myös Rovaniemellä painileiri, johon osallistui suuri osa LaVen painijoista. Leirin vetäjänä toimi Suomen entinen päävalmentaja Mikael Lingreen, joten pojat saivat huippu oppia.
Seuraavat kisat painitaan Norjan Tanassa, joihin osallistutaan isommalla joukkueella.