Seuran perustaminen
SEURAN PERUSTAMINEN
Vanha 1920 – luvun Sodankylä oli hyvin erilainen verrattuna nykypäiväiseen. Silloin ei vielä ollut Kitisen länsipuolinen kylä saanut nykyistä valta-asemaa. Kylän keskus oli itäpuolella ja Piilolan mäki lienee ollut itäpuolen vilkkain paikka. Täällä asuvien keskuudessa syntyikin ensimmäisenä ajatus SVUL:n alaisen urheiluseuran perustamisesta Sodankylään. Näillä seuduin pidettiinkin ensimmäisiä seuran kilpailuja aina urheilukentän valmistumiseen saakka ja talvisunnuntaisin oli Hakalan pirtti tupaten täynnä hiihtäjiä ja hiihdon harrastajia.
Joulukuun 16. päivänä 1928 pidettiinkin Piilolan ämmin pirtissä Sodankylän V & U-seuran perustava kokous, jolloin puheenjohtajina toimi silloinen aluepäällikkö Kaarlo Reini ja sihteerinä kauppias Veikko Kangasniemi. Tällöin valittiin myös seuran ensimmäinen johtokunta vuodelle 1929, jonka kokoonpano oli Veikko Kangasniemi puheenjohtajana, Kaarlo Reini sihteerinä ja jäseninä Eeli Aikio, Arvi Tuovinen, Akseli Postila ja Armas Pekkala. Näistä kumminkin Eeli Aikio muutti jo tammikuussa paikkakunnalta ja hänen tilalleen valittiin seuraavassa kokouksessa Niilo Mellenius.
![]() Kuvassa Kitisen vanha silta. Sillan itäpuolella olevien rakennusten takana sijaitsi Piilolan mäki ja Piilolan ämmin pirtti, missä Sodankylän V & U-seura, myöhemmin Lapin Veikot perustettiin 16.12.1928. |
Voimistelu näytti olleen ensimmäisenä vuonna suuressa suosiossa. Jo perustavassa kokouksessa päätettiin pyytää kansanopiston voimistelusalia ja sen välineitä käytettäväksi. Seuraavassa kokouksessa, joka pöytäkirjan mukaan pidettiin 21.1.1929 klo 18.00 ”Piilolan ämmin pirtissä”, käsiteltiin vain voimisteluasioita ja kuvaavan esimerkin antaa tästä harrastuksesta pöytäkirjan 1 §: ”Päätettiin kunnostaa nojapuut. Lauri Hietanen hommaa aisat. Tuovinen & Co raudoittaa. Hietasen Lauri laittaa vahvistajapuut ja koko homma korjataan Tuovisen pajassa torstaina klo 13.00”. Kansanopisto suosi seuran toimintaa sen alkuvaikeuksien aikana.
PERUSTAJAJÄSENET 16.12.1928
Kaarlo Reini
Veikko Kangasniemi
Armas Pekkala
Arvid Tuovinen
Uuno Uusitalo
Väinö Hietanen
Akseli Postila
Jouko Mannermaa
Lennart Poikela
Olli Hietanen
Kusti Postila
Kauko Mannermaa
Taneli Sedergren (Salkomaa)
Akseli Sipola
Eemeli Postila
Antti Pihkala
Aake Laitinen
Jalmari Seitaniemi
Reino Kraft
Eelis Aikio
Oku Nyman
Pekka Korva

